Constantine (2005)
"Juonesta ei kovasti ole kehuttavaa, varsin tavanomainen oli se. Kovasti paljon parissa tunnissa tapahtui, mukavan vauhdikasta. Hahmot olivat sitä vastoin vallan mainioita. Constantine oli "viilee", mutta pahikset veivät kyllä taas voiton. Paholainen oli ehkä paras (vai pahin?) ikinä! Myös helvetti oli hianosti tehty ja kuvattu, etenkin sen asukit. Suosittelen, tämä toimi ja herätti mielenkiinnon lukea taustalla olevat sarjiksetkin."

Inferno (1980)
"Voi elämän kävyt."

Pieni suklaapuoti (2000)
(Chocolat)
"Ihanan suloinen elokuva. Ei se nyt maailmoja mullistanut, mutta muistuttipa vain, että elämä voi välistä olla ihan mukavaakin. Varsinkin suklaan (ja Deppin :Þ~ ) kera."

Salainen ikkuna (2004)
(Secret Window)
"Johnny Depp pääosassa: +5 Filmatisointi Kingin kirjasta: -1 Lapio: +1 Lapion käyttäminen aseena: +2 Loppu: +1"

Perhosvaikutus (2004)
(The Butterfly Effect)
"Onkohan minussa jotain vikaa, kun tästäkin leffasta (ksjk. Menneisyyden ote) tulee mieleen Stephen Kingin erinäiset romaanit? Jälleen on lauma lapsia, joille on käynyt lapsuudessa jotain vähemmän kivaa. Nyt aikuisina he jälleen kohtaavat, ja on aika palata lapsuuteen korjaamaan virheet. Kaikkihan ovat joskus ajatelleet, josko olisi valinnut toisin (Juvenes-sapuskan kohdalla ainakin), miten sitten olisi käynyt. Aston Kutcherin näyttelemä päählö Evan on lapsena kärsinyt muistikohtauksista. Parikymppisenä nuorukaisena hän keksii keinon palauttaa nuo muistot ja auttaa läheisiään. Minusta tämä idea on hauska, vaikka itse elokuva onkin aika synkkä. Evanin korjaamisyritykset läheistensä parhaaksi ovat hellyyttävän säälittäviä. Jokin menee aina pieleen... Viehättävänä hahmona tässä elokuvassa oli Evanin joissakin elämissä hänen kämppiksensä Thumper (?). Hänen tyylistään heppua ei kyllä toivoisi kämppikseksi, mutta kyllä pojat näyttivät toimeen tulevan keskenään. :) Leffan idea oli hyvä, miespäählö mukavaa katseltavaa ja naispäählö kaunis. Ei kai siihen muuta tarvitakaan... ;)"

Amélie (2001)
(Le fabuleux destin d'Amélie Poulain)
"Ihanan ihanan pirteä elokuva. Jos Pariisi ja Ranska on oikeasti tuollainen, minä lähden sinne ja heti! Tämä elokuva todistaa sen kylmän faktan, että elämä on ihanaa ja elämisen arvoista. Upeat värit ja musiikki, unohtamatta tietenkään Amélieta näyttelevää Audrey Tatouta, hän on loistava. Lisää tällaista!"

Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys (2002)
(Star Wars: Episode II - Attack of the Clones)
"HUOM. SW-friikin arvostelu (missä SW = Star Wars, eikä software. Senkin koodiorjat) Se on synkempi. Synkkyys on hyvästä. Mesa like this. Anakin on kasvanut ja siinä sivussa kasvattanut itselleen Asenteen. Sen sijaan Padmé on viettänyt Pimeän uhkan jälkeiset vuodet tilassa, jossa vuodet eivät vieri, eivätkä ihmiset vanhene. Rakkaushan siitä roihahtaa ja kielletty tekee siitä vielä makoisempaa. Koska edellisessä osassa eräs Yrjö-poika Ameriikan maalta tappoi lupaavan Sithin, on luotava uusi pahis. Kaikella kunnioituksella Christopher Leetä kohtaan, mutta Tyranus ei ole sitä, mitä Sithiltä odotetaan. Juosta nyt karkuun! Ihme heppu. Ja mistä näitä Fettejä sikiää? Ainiin, nehän on kloonattu. Alkuperäisen trilogian Boba ei ole ikinä ollut lempihahmoissani, eikä Jangokaan sinne yltänyt. Scumbacks... Ykköseen verrattuna tämä leffa on parempi. Jo ihan vain sen takia, että Yoda näyttää itseltään. Turhaan itkette, että Yoda meni pilalle, kun hänet tehtiin kokonaan tietokoneelle. Minusta tämä on paljon enempi Yodan näköinen ja oloinen kuin ykkösen. Mutta se papparainen ei huijaa sillä kävelykepillään enää ketään! :D Obi-Wan on vuosien myötä viisastunut ja alkaa muistuttaa ANH:in Kenobia. Hän yrittää kouluttaa uppiniskaista Anakinia parhaansa mukaan, mutta Äniillä on nyt uhmaikä ja hänhän tekee niin kuin tahtoo. Jälleen: Jos Anakinista ei tulisi Keisarin oikeaa kättä ja Galaksin paskiaismaisinta pomoa, voisin tehdä jotain todella epämiellyttävää hänelle. Vanhat trilogiat nähneelle AOTC:n katsominen saa aikaan hilpeitä hymähdyksiä. Kuka voisi olla ainakin hymyilemättä senaattori Palpatinen vakuuttaessa, kuinka tärkeä Tasavalta on hänelle..? Entäpä Benin toteamukset kurittomalle padawanilleen: "You're going to be the death of me."..? Hihihihi... :) Tämä on parempi kuin ykkönen, ei likelläkään alkuperäisten tasoa, toivottavasti huonompi kuin kolmonen. Kolmonen ei edes voi olla kovin huono sillä...! :)) Sitä odotellessa (enää vajaa vuosi!), may the Dark Side of the Force be with you."

Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka (1999)
(Star Wars: Episode I - The Phantom Menace)
"HUOM. SW-friikin arvostelu. Eikä se silti ole kovin mairitteleva. Flanellipaita on saanut päähänsä, että hän ja vain hän tietää, mikä on parasta SW:lle ja sehän on tiätysti CGI-animaatiot! Toki hän on koko ihanan galaksin luoja, mutta ohjaajan fläppituolille saisi kyllä istua joku muu. En edes halua muistella tämän leffan kohtausta gunganien pyhässä temppelissä. Portman on varmasti hiano näyttelijä, mutta tuossa kohtauksessa hänet olisi voinut korvata puupökkelöllä. SW:n henki tarttui kyllä arvostelijaan heti alkutekstien aikana John Williamsin Star Wars Themen soidessa. Eipä kyllä tämän elokuvan soundtrackään ole sitä tasoa, mitä vanhoissa aidoissa Tähtien sodissa. Duel of the Fates on todella komia ja hiano kappale (sekä pirullinen pianolla soitettava), ja voittoparaatin aikana soiva musiikki on positiivisella tavalla erilaista verrattuna muihin SW-kappaleisiin. Ja kuuluu soundtrackilla sen ihanista ihanimman ja kauheista kauheimman hahmonkin teema. :))) Jos Anakin ei olisi se heppu, josta on tuleva Keisarin Oikea käsi ja Galaksin paskamaisin pomo, olisin voinut tehdä jotain todella sotkuista ja ilkeää sille kakaralle. Yksikin Yippee!-huuto lisää "and I'm off the edge". Jar-Jarin nyt voisi ampua samantein. Tai jos vaikka pommitetaan koko gunganien vedenalainen kylä tuusannuuskaksi. All in favor? Pahiksethan on aina kivempia ja hianompia kuin hyvikset. Niin tässäkin. Mutta miksi, voi miksi, se juuri luotu, uusi, komea, tehokas tappokone piti päästää päiviltä niin helposti? Miksi miksi miksi? Maulista olisi voinut saada vaikka mitä irti, nyt häntä vain näytettiin sen yhden, joskin komean, taistelun ajan. Lisäksi hän jäi jotenkin pinnalliseksi hahmoksi, tuosta peräänantamattomasta Sithistä olisi saanut kunnon piikin Jedien lihaan. Mutta ei. Häpeä George! Keskeisinä Jedeinä Qui-Gon ja Ben ovat juuri niin Jedejä kuin heidän kuuluisikin olla. Obi-Wan on vielä hieman kärsimätön padawan, mutta tottelee mestariaan, vaikka ei aina olisikaan samaa mieltä tämän kanssa. Mutta mitä he ovat menneet tekemään Jedien Jedille? Tokihan Yoda tarvitsi nuorennusleikkauksen, mutta tuo kuminaama ei näyttänyt yhtään häneltä. Luulisi sitä paitsi, ettei 800-vuotias heppu 40 vuodessa niin paljon vanhene. R2 on aina yhtä ihana. C3PO aina yhtä ärsyttävä. Hurrrja paljastus: "I am your father..." ;) Voisin jauhaa tästä iät ja ajat, mutta eipä se tätä miksikään muuttaisi. Phantom Menace ei ole alkuperäisten Tähtien sotien tasoinen, likimainkaan. Väittäisin kuitenkin, että alkuperäistä trilogiaa näkemättömille tämä elokuva ensimmäisenä SW-leffana saa aikaan sopivassa maaperässä faniuden, sillä tässäkin elokuvassa on sitä kaukaisen galaksin taikaa. Siitäpä nuo muuten huonon leffan ylimääräiset pisteet tulevatkin. Se on kaikesta huolimatta Star Wars -leffa. May the Force Be with You. NOT! May the Dark Side of the Force Be with You."

Kill Bill: Vol. 2 (2004)
"Ja kostoretki jatkuu... Morsian on jo saanut erinäisen määrän entisiä työtovereitaan tapettuaan, mutta vielä riittää työsarkaa. Olihan tämä tällaista väkivallan balettia taasen, tosiaan hieman rauhallisemmalla temmolla. Eipä tämä mitään suuria tunteita ja syviä ajatuksia herättänyt. Kiva, että loppu oli sellainen kuin oli, mitähän sitä söisi tänään iltapalaksi..? Tai oikeastaan, kyllä se pari asiaa sai mieleeni, joita tuli sitten mietittyä leffan jälkeen... 1) Miten totuusseerumi toimii? 2) Miksi Uma Thurmania pidettiin nälässä? Kaunista katsella."

Menneisyyden ote (2003)
(Mystic River)
"Odotin tältä leffalta kovasti paljon, onhan se itsensä Clint "The Good" Eastwoodin ohjaama. Valitettavasti jouduin pettymään. Leffasta tuli lähinnä mieleen Stephen Kingin erinäiset romaanit, joissa lapsuudenaikaiset kaverit kohtaavat jälleen vuosien päästä sekä toisensa että jonkin lapsuuden "hirviön" (esimerkiksi Se). Verrattuna Kingin romaaneihin Menneisyyden otteesta puuttui se jokin koukku, joka olisi innostanut kiinnostumaan hahmojen ja heidän läheistensä kohtalosta. Meikäläistä kiinnosti niinkin paljoa, että vaikka elokuvan katsomisesta onkin jo jonkin aikaa, niin pitäisi sitä nyt sentään loppuratkaisu muistaa. Kiitettäköön elokuvaa kauniista musiikista, sai sillä sentään jotain tunnelmaa aikaiseksi. Lisäpisteitä tippuu myös näyttelijöistä ja ohjaajasta. Kerrankin Kevin Bacon näyttelee hemmoa, joka ei ole "paha". Nyt hän on vain ressukka, joka joutuu tapahtumien keskelle työnsä takia. Sean Penn on mielestäni aikamoisen vakuuttava tyttärensä menettäneenä isänä, hänelle suon Oscarin hyvästä näyttelijätyöstä. Toivottavasti hän saa aikaan samanlaista jälkeä myös jossain paremmassa leffassa, joka kiinnostaisi minuakin. Eniten plussaa kuitenkin Eastwoodista. Ai miksikö? Ihan vain siksi, että hän on Eastwood. 3"

Gothika (2003)
"Alkuasetelma on eri jännä; vankimielisairaalassa työskentelevä kallonkutistaja huomaa yksi kaunis päivä olevansa lasin väärällä puolella. Tästähän voi kehittyä vaikka mitä jännää ja mielenkiintoista. Mahdollisuudet tuohon ovat aikasta mainiot, mutta niitä ei käytetä. Psykologinen trilleri (?) muuttuu haamuiluksi ja myöhemmin jonkinlaiseksi juokse tai kuole -säädöksi. Aiheesta olisi voinut saada niin paljon enemmän ja erilaista irti, että harmittaa elokuvantekijöiden puolesta (jos he itse eivät tajua harmistua ;), kun ovat tyytyneet tällaiseen "helppoon" ja keskinkertaiseen ratkaisuun. Miksei noita mahdollisuuksia voitu käyttää? En ymmärrä. Mikä muuten on tämä juttu, että sen on aina oltava tyttö, jolla roikkuu pitkät, märät hiukset kasvojensa edessä, ja joka haahuaa siellä täällä yöpuvussa? Pelottavia he toki ovat, mutta tuokin tullut nähtyä jo riittävän monta kertaa (oikeastaan se yksi kerta riitti). Kyllä tämän kertaalleen katseli, mutta ei ollut mitenkään kovin mieleenpainuva leffa. Myönnettäköön, että vankimielisairaalasta oli saatu luotua vaikutelma todella suuresta ja ahdistavasta paikasta, josta ei ole pääsyä ulos."

Once Upon a Time in Mexico (2003)
"Jos elokuva viihdyttää, se ei voi olla aivan huono, vaikka juoni olisikin tehty vain siksi, että sellainen elokuvissa tapaa olla. Pyssyt, veri ja kuolema esiintyvät tämän elokuvan pääosissa. On siellä ihmisiäkin esiintymässä. Tai käsittääkseni he ovat oikeassa elämässä ihmisiä, elokuvassa eivät kovin inhimillisiltä vaikuta. Antonio Banderas on mies kostomatkalla vaimonsa ja tyttärensä kuoleman tähden. Voi kyynel. Välinpitämättömyyteni tätä perhettä kohtaan johtunee siitä, että en ole ikinä välittänyt pahemmin kummastakaan näyttelijästä, Banderaksesta saatika Hayekista. Myönnettäköön, että Banderas oli tässä vähemmän inhotusällötys kuin yleensä. Ehkä se taas puolestaan johtui siitä pyssystä, jota El Mariachi käytti. Komea pamaus siitä lähti, eri tehokas tapaus se. Kun on haukuttu muut näyttelijät maanrakoon, on aika nostaa yksi ylitse muiden ja taivaisiin. Minkäs sille voi, että Johnny Depp on niin ihana. :) ylistystä Deppin roolihahmo agentti Sands on aikamoinen epeli, joka saa kasan ihmisiä toimimaan hyväkseen puhumalla. Harmi, että Sands luottaa liikaa kykyihinsä hoidella asiat (sekä erääseen hlöön. Se, mitä naisista sanotaan, taitaa todellakin pitää paikkansa. Ainakin, jos on leffoihin uskomista.) ja sotkeutuu omaan verkkoonsa turhankin tukalasti. Tykästyin erityisesti kohtauksiin, jossa pieni meksikolainen poika johdattaa Sandsia pitkin kaupungin katuja. Hupaisia olivat ne, hihityttää vähän vieläkin. Myös Kuolleiden päivän paraati oli komiannäköinen. Semmoinen pääkalloveistosmikäikinä olisi oikein hiano seinällä. Mutta taitaapa jäähä se hankkimatta, Meksikoon tämän elokuvan perusteella en kyllä eksy, sen verta huolettomasti luoteja pyssyn suusta päästellään. Mukavasti tämä toi mieleen (johtuneeko nimestä) vanhat länkkärit. Enpä tiedä... Kovasti hymyn tuo huulille ja hyvän mielen päähän, kun tätä leffaa ajattelee. Ei leffalla tarvitse olla syvempiä tarkoituksia, viihdettä nekin vain on. Ja sitä paitsi. Siinä on Depp. Silmillä tai ilman, mutta siinä on Depp."

Ring 0: Birthday (2000)
(Ringu 0: Bâsudei)
"Ja minä niin vannoin ja vakuutin, etten tähän elokuvagenreen enää koskisin. Mutta olen heikko. Eipä tämä silti kovin kauhean kammottava ollut. Mukavasti kyllä pohjusti seuraavien Ringujen tapahtumia. Hieman sekava, jostain ilmaantuu tyttö ja sitten porukkaa alkaa tippua. Tai sitten minä olen tottunut siihen, että asiat selitetään juurta jaksain. Elokuvan hlöt jäivät kuitenkin turhan etäisiksi, enkä oikeastaan kauheasti kiinnostunut siitä, jäivätkö hlöt eloon vai eivät. Myönnetään kyllä, että sen hysteerisen kiljuvan akan toivoin kuolevan. Mukava elokuva, eipä pelottanut, mutta tosiaan pohjusti ja kertoi taustaa edellisille elokuville."

Unelmien sielunmessu (2000)
(Requiem for a Dream)
"Unelmien sielunmessu kertoo heroinistipojasta, tämän äidistä ja tyttöystävästä. Poika haluaa rikastua nopeasti ja keksii keinoksi huumeet. Tyttöystävä lähtee mukaan hankkeeseen. Pian molemmat ovat koukussa ja kierre on alkanut. Äiti taas on koukussa televisioon ja kuullessaan mahdollisuudesta päästä televisioon hän aloittaa tuhoisan laihdutuskuurin mahtuakseen punaiseen mekkoonsa. Aika synkkä ja järkyttävä elokuva näyttää kurjimman puolen huumeista, lääkkeistä ja niiden liikakäytön seurauksista. Eniten hirvitti äidin kohtalo. Tämä sentään oli kohtalaisen normaali (joskin addiktoitunut televisioon) nainen, jolla oli kohtalaisen normaali elämä, jos ei oteta huomioon hulttiopoikaa. Kammottava tarina, kellekään ei käy hyvin ja valitettavan totta vielä. "Life sucks and then you die.""

Terminator - tuhoaja (1984)
(The Terminator)
"Loistavan leffasarjan aloittaja : D T3:sta näkemättömänäkin tohdin kehua ykkösen kaikista parhaimmaksi. Tätä voi perustella sillä, että jatko-osat ovat aina huonompia kuin alkuperäinen ja T1:ssä on enemmän tunnepitoisia kohtauksia ja juonikin parempi. Lisäksi siinä on ihkun Arnoldin lisäksi ihkumpi Michael Biehn. Leffassa on myös oma tunnelmansa, joka on sopivan synkkä, mutta toivon välähdyksiäkin löytyy. Tulevaisuudesta maalataan ihmisille varsin kurjaa koneiden vallan alla eloa. Onneksi ihmiset vielä jaksavat uskoa kykenevänsä estämään tuon kohtalon. Tokihan erikoistehosteet näyttävät kököiltä, mutta eipä se silti pahemmin elokuvan tunnelmaa latista. Ja se ihostaan "luopunut" robotti on vieläkin todella hiano ja uskottava, sekä tietysti uhkaava. Suosittelen, kakkonen on aivan liian kirkas ja aurinkoinen tähän verrattuna ja kolmonen...no, se on kolmonen :P "Fuck you, asshole!""

Blondin kosto 2 (2003)
(Legally Blonde 2: Red, White & Blonde)
"En oo nähny, mutta kuulemani mukaan siinä on Smart! Ja vielä vaaleanpunainen, voi ihkuuksien ihkuus!"

Hyvät, pahat ja rumat (1966)
(Il buono, il brutto, il cattivo)
"Pitkällisen pohdiskelun jälkeen tulin siihen päätökseen, että kyllä tämä on kaikista westerneistä kaikkein Paras. Siinä on kaikki, mitä westerniin mielestäni kuuluu: aurinko, sanattomuus ja Clint Eastwood. Tietenkään unohtamatta Morriconen musiikkia. Jostain syystä elokuvan tarina ei ole jäänyt kovin hyvin muistiini, sen sijaan tunnelma on. Aurinko on vahvasti läsnä. Lähes joka kohtauksessa se porottaa ja katsojakin ahdistuu kuumuudesta, ehkä jopa hikoileekin hieman. Kumpi on pahempi Lee Van Cleefin näyttelemä Paha vai aurinko, joka kuumottaa tasaisesti jokaisen niskaan? Eipä Clint Eastwoodin Hyväkään ole suoranaisesti ritari kiiltävässä haarniskassaan. Huijari, joka on ottanut oikeuden omiin käsiinsä, työskentelee yhdessä Ruman kanssa, joka ei ole ainoastaan ulkoisesti epämiellyttävä vaan myös tyhmä. Ruma yrittää olla kiero ja ovela, mutta epäonnistuu siinä. Paha osaa olla ja onkin kiero ja ovela, mutta epäonnistuu silti. Hyvä on kieroilussaan kaikkein onnistunein. Onko hän siis hyvä sen takia, että onnistui juonessaan? Niinhän se menee, että voittajat kirjoittavat historian. Ennio Morriconen musiikki. Tuota noin... Ylistän sen taivaisiin, mutta minulla ei ole sanoja siihen. Ruman juokseminen hautausmaalla ei varmastikaan olisi yhtä komeaa katseltavaa ja koettavaa ilman Erriconen kosketusta. Mutta voi, se ei kuulosta yhtään niin hyvältä pianolla soitettuna. Saiskohan isiltä joululahjaks sinfoniaorkesterin? Ehkä länkkäreitä ensimmäistä kertaa katsovalle Hyvät, pahat ja rumat on liian raskas. Lienee ehkä parempi aloittaa jostain John Waynen kevyemmistä hömppälänkkäreistä ja kokeneempana siirtyä Eastwoodin ja Leonen tuotoksiin. Sen sijaan niille, jotka länkkäreitä ovat jo katsoneet ja pitävät niistä, tätä tuskin edes tarvitsee suositella, kun ovat jo kuitenkin nähneet. Upea tunnelma, musiikki ja Eastwood. Eihän siinä muuta tarvitakaan."

Kill Bill: Vol. 1 (2003)
"Noh tuota... Verta, irtonaisia raajoja ja väkivaltaa. Sounds like...Evil Dead. Luulisipa minun siis tästä pitävän, mutta enpäs kuitenkaan niin hirmuisen paljon. Ilohan tätä oli teatterissa katsella. Paikoin kovastikin kaunis elokuva: pidin erityisesti taistelukohtauksesta, jossa valot oli sammutettu ja vain siluetit näkyivät sinistä taustaa vasten. Ja se luminen puutarha oli todella kaunis. Ja sitten tällaista kauneutta vasten jumalaton määrä väkivaltaa, verta ja suolenpätkiä. Se ei ole oikein, vaan vääryys kaikkea elokuvassa ollutta kaunista kohtaan. Soundtrackista kyllä pidin. Mukavan outoa musiikkia. Juuri sellaista, jota tarpeeksi kuunneltuaan kuulee päässään jonkin sanovan naps. Mysteerisyys on myös kivaa. Ainakin tiettyyn rajaan saakka. Mutta onko se nyt oikein olla kertomatta päählön nimeä edes? Ja vielä peittää se tökeröllä piipillä? Tietenkin voisin suunnata itseeni kritiikkiä ja kysyä itseltäni, pitääkö kaikki selittää? Eipä tietenkään, osahan pitää jättää katsojan keksittäväksi, arvailtavaksi ja pääteltäväksi. Mutta pitääkö minun nyt ruveta opettelemaan huulilta lukua, jotta saan selville päählön nimen? Nimet pöytään eikä mitään nössöilyjä. Hiano se on, mutta kovasti jäi ärsyttämään selvittämättömät ja vastaamattomat kysymykset. Kaipa ne selviävät toista osaa odotellessa... Ah, kuulitteko tuon? Kassakoneen iloisen kilinän."

Diktaattori (1940)
(The Great Dictator)
"Charlie Chaplin. Hupaisa veikko hupaisissa leffoissa. Jotakin kovasti viehättävää niissä vain on. Ehkä se on hirmuinen sähellys ja häslinki, jota näkyy valkokankaalla sopivin väliajoin. Mukavaa katseltavaa, kuinka pikkuruinen setä Chaplin tappelee isompien miesten kanssa ja onnistuu jotenkin kierosti ja hassusti voittamaan ne joka kerta :) Enhän minä ees osaa kuvailla sitä, ite se pitää nähä. Kivan näköstä, väistämättä rupiaa hymyilyttämään, riittää kun ajatteleekin moista. Diktaattori kertoo Tomanian diktaattorista Adenoid Hynkelista sekä sattumalta hyvin samannäköisestä juutalaisesta parturista. Diktaattori on pahapaha, joskin varsin hupaisa ja koheltava hänkin. Parturi taasen on hyvähyvä, mutta rukka menettänyt muistinsa edellisessä sodassa. Viittaukset Adolf Hitleriin ja sen aikaiseen Saksaan ovat varsin selkeitä, eivätkä mitenkään peiteltyjä. Juutalaisgetossa tapahtuu ilkivaltaa ja pahoinpitelyjä, ihmisiä passitetaan keskitysleireille, kaikenlaista ikävätä. Enpä näitä asioita hirveämmin jäänyt leffan jälkeen kyllä pohtimaan, ehkäpä viittaukset olivat turhankin selkeitä, jotta asiat olisivat jääneet mieleen pyörimään. Olihan se Chaplinin puhe rakkauden ja ihmisyyden ja ties minkä puolesta elokuvan lopussa ylevää, mutta siltikin meikäläisen mieleen jäi paremmin paistinpannulla huitelut ja parranajo musiikin tahdissa. Onhan tämä yhteiskuntakriittinen elokuva, mutta tälle tallustajalle se jäi silti mieleen komediana. Hupaisana ja viattomana sellaisena. Arvosanassa lienee ainakin jonkin verran Chaplin-, klassikko- ja mustavalkoplussaa."

Jedin paluu (1983)
(Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi)
"Every saga has a beginning. Ending, too... Tottahan tällaisella sadulla tulee olla onnellinen loppu, mutta silti... Imperiumi on paljon paremman näköinen kuin kapinalliset. Yh niille. Tähänkin leffaan mahtuu paljon tavaraa: avaruutta, öllöjä, valomiekkoja. Ja ennen kaikkea: ewokkeja! Noita pieniä suloisia karvaturreja, jotka ovat paljon enemmän kuin miltä näyttävät. Suuria sotilaita ja ihmisten syöjiä. Imperiumin varustelutason olisi kyllä kohottava, tai muuten käy huonosti. Kivet kykenevät stormtrooperin haarniskaan...? Ehkä ne on jotain mahtikiviä. Jedin paluusta mielenkiintoisen tekee Luken ja Vaderin, tai oikeammin Vaderin ja Anakinin välinen taistelu. Uudessa toivossa ja Imperiumin vastaiskussa Anankinista ei ollut juuri tietoakaan, mutta Jedin paluussa hänellä on kohtalaisen keskeinen osa. Itse asiassa kapinallisten voitto ja Imperiumin luhistuminen voitaisiin laittaa tämän miehen syyksi. Saihan hän toki potkua persiille pojaltaan, mutta lopullisen päätöksen teki Anakin. Itse elokuvasta sitten jotain :) Jedin paluu on huomattavan paljon toiveikkaampi kuin Imperiumin vastaisku. Kapinallisilla on jälleen pieni mahdollisuus tuhota Imperiumi ja tuon langan varaan he panevat kaiken. Ja pentele, vielä onnistuvatkin. Luulisi keisarin ja Imperiumin insinöörien oppivan kerrasta, ettei rakenneta mitään epämääräisiä pieniä kuiluja, joista ei uskota kenenkään tulevan, sillä kukaan ei ole niin hullu, mutta ei. Hiano leffa, tarina päättyy juuri siten kuin pitääkin pahisten kannattajien harmiksi. Onhan se siltikin ihan kiva, että joskus elämä onkin ihan mukavaa ja asiat näyttäisivät muuttuvan paremmiksi. Mainitaan se vielä kerran: John Williams on nero. Ei siitä pääse mihinkään, nämä musiikit ovat Loistavia!"