Tiikerin oma elokuva (2000)
(The Tigger Movie)
"Jokainen tuntenee puolen hehtaarin metsän ja sen asukkaat? Tällä kertaa pääosan on saanut Nalle Puhin sijaan Tiikeri, joka haluaa löytää suuren Tiikeri-perheen. Iloinen elokuva ja piirrosjälkikin on hyvää, ei mitään suoraan videolevitykseen tarkoitettua huttua, vaan kunnon jälkeä. Otukset ovat suloisia (niin kuin aina) ja hellyyttävän tietämättömiä asioista. Kellekään ei kuitenkaan olla ilkeä, jokaista autetaan ja riidatkin sovitaan. Aikuisten elokuvat voisivat ottaa näistä mallia. Ei kaikissa elokuvissa tarvitse riitoja "sopia" aseilla ja järkyttävällä räiskimisellä. Elämä voi olla ihan leppoisaa eikä ketään tarvitse tappaa. Onkohan eräs Yrjö V. Puska nähnyt tämän elokuvan? Hänelle sen voisi näyttää, ehkä hän jopa tajuaisi idean tämän takana."

Karhu (1988)
(L'ours)
"Minäkin näin tämän lapsena ja vieläpä elokuvateatterissa. Taisipa jopa olla ensimmäinen teatterissa nähty elokuva. Täytyy sanoa, että hyvin vanhempani valitsivat ensimmäiseksi teatterikokemuksekseni. Elokuva on kasvukertomus karhunpennusta, joka menettää emonsa. Pelastukseksi kuitenkin koituu vanhempi uroskarhu, joka alkaa huolehtia pennusta. Koska tämä on elokuva, siltä ei voi vaatia täydellistä faktaa. Tokko uroskarhu olisi ruvennut huolehtimaan pennusta, ehkä ennemminkin tappanut mahdollisen tulevan kilpailijan. Karhu on loppujen lopuksi melkoisen raaka ja julma elokuva. Hevosten ja koirien (nyyh!) kuolemaa ei ole mitenkään kaunisteltu, eikä myöskään ihmisten surua rakkaiden elättiensä menettämisestä. Eipä tämä elokuva ole pelkästään kuolemaa ja itkua. Saamme todistaa varsin pennun varsin hupaisaa sienten syöntiä sekä kohtausta puuman kanssa. Kuoleman vastakohdaksi mainittakoon uroskarhun kiihkeä hetki erään naaraan kanssa. Loppujen lopuksi elokuvasta kuitenkin jää surullinen kokonaiskuva, kaikenlaista ikävää ja julmaa tapahtuu pitkin elokuvaa. Vaikka iloisiakin tapahtumia on, niin surkeat vievät voiton ehkä vain sen takia, että surun tunne vaikuttaa syvemmältä kuin ilon. Komeita maisemia ei elokuvasta puutu, luonto on hyvin lähellä, vaikka karhut vaikuttavatkin välillä turhankin inhimillisiltä ja osittain pennun päästämät äänet kuulostavat ihan puheelta. Suosittelen elokuvaa ihan jokaiselle. En tiedä, nostaako kokemus ensimmäisenä teatterielokuvana arvostuksessani jotenkin turhankin ylös. Tästäkin huolimatta Karhu on upea, komea ja koskettava elokuva. "On olemassa tunne, joka on suurempi kuin tappamisen valta. Se on tunne kun antaa elämän jatkua.""

The Fifth Element - puuttuva tekijä (1997)
(The Fifth Element)
"Bruce Willis -leffat eivät aina (Kuudenteen aistiin saakka) tarkoittaneet minulle ainakaan mitään muuta kuin mäiskettä ja räiminää, eikä usein hianoa sellaista. Fifth Element oli kuitenkin poikkeus. Elokuva kertoo ikuisesta hyvän ja pahan taistelusta. Tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen. Maata lähestyy suuri meteoriitti, joka uhkaa tuhota koko planeetan. Eräs uskonlahko on vartioinut vuosisatoja ainutta keinoa tuhota tuo uhka. Aseen palaset vain ovat jossain muualla kuin uskonlahkon hallussa. It mu5t be found. Bruce Willisin esittämä taksikuski Korben Dallas ajautuu sattuman kautta tapahtumiin mukaan, kun juuri alienista kloonattu ja karannut Leeloo (Milla Jovovich) tipahtaa hänen taksiinsa. Nainen pyytää apua Korbenilta ja seikkailu alkaa. Elokuva on hauska ja toimiva. Mikään kohta ei tunnu tylsältä tai turhalta. Eniten ehkä leikitellään Korbenin kustannuksella: hänelle ja hänen epäonnistuneelle elämällään nauretaan useaan otteeseen. Myöskin maailma on täynnä hauskoja yksityiskohtia. Esimerksiksi tupakan filtteri vie 3/4 tupakan koko pituudesta. Shown ainakin ajoittain varastavat loistavat sivuhahmot. Pahiksen roolissa on Gary Oldman, joka lasisine pääkuorineen on todella loistava. Häntä ei kuitenkaan kannata ärsyttää ;) Toinen mahtava hahmo on Chris Tuckerin esittämä radion tiskijukka Ruuuubyyy Rhoood!! Hänen edessään naiset pyörtyvät ja osa miehistäkin. Taistelun tuoksinnassa Ruby ei ole edukseen, mutta hänen hermostunut piipityksensä on hauskaa kuunneltavaa. Eivätkä Ian Holm pappina ja Milla Jovovich Leeloonakaan huonoja ole, he vain eivät loista yhtä kirkkaasti kuin muut. Maan mainio elokuva. Välillä tulee laitettua pyörimään ja puolessa välissä ihmettelee, että mitä minä tätä taas katson. Elokuva on kuitenkin niin mukaansatempaava, että mokoman ihmettelyn unohtaa saman tien. Mahtavaa kerrassaan."

Hyvät, pahat ja rumat (1966)
(Il buono, il brutto, il cattivo)
"Pitkällisen pohdiskelun jälkeen tulin siihen päätökseen, että kyllä tämä on kaikista westerneistä kaikkein Paras. Siinä on kaikki, mitä westerniin mielestäni kuuluu: aurinko, sanattomuus ja Clint Eastwood. Tietenkään unohtamatta Morriconen musiikkia. Jostain syystä elokuvan tarina ei ole jäänyt kovin hyvin muistiini, sen sijaan tunnelma on. Aurinko on vahvasti läsnä. Lähes joka kohtauksessa se porottaa ja katsojakin ahdistuu kuumuudesta, ehkä jopa hikoileekin hieman. Kumpi on pahempi Lee Van Cleefin näyttelemä Paha vai aurinko, joka kuumottaa tasaisesti jokaisen niskaan? Eipä Clint Eastwoodin Hyväkään ole suoranaisesti ritari kiiltävässä haarniskassaan. Huijari, joka on ottanut oikeuden omiin käsiinsä, työskentelee yhdessä Ruman kanssa, joka ei ole ainoastaan ulkoisesti epämiellyttävä vaan myös tyhmä. Ruma yrittää olla kiero ja ovela, mutta epäonnistuu siinä. Paha osaa olla ja onkin kiero ja ovela, mutta epäonnistuu silti. Hyvä on kieroilussaan kaikkein onnistunein. Onko hän siis hyvä sen takia, että onnistui juonessaan? Niinhän se menee, että voittajat kirjoittavat historian. Ennio Morriconen musiikki. Tuota noin... Ylistän sen taivaisiin, mutta minulla ei ole sanoja siihen. Ruman juokseminen hautausmaalla ei varmastikaan olisi yhtä komeaa katseltavaa ja koettavaa ilman Erriconen kosketusta. Mutta voi, se ei kuulosta yhtään niin hyvältä pianolla soitettuna. Saiskohan isiltä joululahjaks sinfoniaorkesterin? Ehkä länkkäreitä ensimmäistä kertaa katsovalle Hyvät, pahat ja rumat on liian raskas. Lienee ehkä parempi aloittaa jostain John Waynen kevyemmistä hömppälänkkäreistä ja kokeneempana siirtyä Eastwoodin ja Leonen tuotoksiin. Sen sijaan niille, jotka länkkäreitä ovat jo katsoneet ja pitävät niistä, tätä tuskin edes tarvitsee suositella, kun ovat jo kuitenkin nähneet. Upea tunnelma, musiikki ja Eastwood. Eihän siinä muuta tarvitakaan."

Imperiumin vastaisku (1980)
(Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back)
"Upean elokuvatrilogian paras. Imperiumi on voimissaan, kapinalliset tutisevat toppapöksyissään ja Imperial March soi. Näin sen kuuluu olla. Uuden toivon auvoinen aika on mennyttä, kapinalliset joutuvat pakenemaan imperiumia galaksin syrjäisimmistäkin paikoista. Vader johtaa imperiumia ankaralla kädellä etsien kapinallisia sekä Skywalkerin poikaa. Imperiumin vastaiskussa tarinaan ilmaantuu melkoisen monta uutta ja tärkeää henkilöä: Lando Carlissian, Boba Fett, kaikkien rakastama Keisari sekä tietenkin vihreä mupetti Yoda. ESB:ssä paljastuu myös erinäisiä sukulaisuussuhteita... Muutenkin ESB:ssä tapahtuu paljon: tuhotaan yksi kapinallistukikohta, päählöiden joukon tiet eroavat, eräs heistä joutuu varsin tukalaan olotilaan, Luke kohtaa ensimmäisen kerran Vaderin kaksintaistelussa. Tavaraa tulee ja paljon, mutta tuleepahan hallitusti. Juoni etenee, mutta kärryiltäkään ei tipu. Edelleen Williams on Nero. ANH:sta tuttujen teemojen lisäksi ESB:ssä on ainakin yksi lisää: Imperial March aka Darth Vader's Theme. Joka kerta, kun Vaderin lippulaiva seilaa avaruuden tyhjiössä, tämä mahtava kappale pärähtää soimaan ja luo uhkaa kurjien kapinallisten ylle. Tähän mennessä ilmestyneistä Star Wars -leffoista ESB on ehdottomasti synkin: Galaksi on imperiumin ikeen alla, eikä toivoa näytä olevan. Ehkäpä siksi Imperiumin ja Vaderin hartaana ihailijana pidänkin tästä elokuvasta eniten. Ei ole mitään turhia kapinallislässytyksiä ja anteeksiantoa. Jos teet virheen imperiumin upseerina Vaderin alaisena, se on tiukka ote kurkusta ja menoksi."

Terminator - tuhoaja (1984)
(The Terminator)
"Loistavan leffasarjan aloittaja : D T3:sta näkemättömänäkin tohdin kehua ykkösen kaikista parhaimmaksi. Tätä voi perustella sillä, että jatko-osat ovat aina huonompia kuin alkuperäinen ja T1:ssä on enemmän tunnepitoisia kohtauksia ja juonikin parempi. Lisäksi siinä on ihkun Arnoldin lisäksi ihkumpi Michael Biehn. Leffassa on myös oma tunnelmansa, joka on sopivan synkkä, mutta toivon välähdyksiäkin löytyy. Tulevaisuudesta maalataan ihmisille varsin kurjaa koneiden vallan alla eloa. Onneksi ihmiset vielä jaksavat uskoa kykenevänsä estämään tuon kohtalon. Tokihan erikoistehosteet näyttävät kököiltä, mutta eipä se silti pahemmin elokuvan tunnelmaa latista. Ja se ihostaan "luopunut" robotti on vieläkin todella hiano ja uskottava, sekä tietysti uhkaava. Suosittelen, kakkonen on aivan liian kirkas ja aurinkoinen tähän verrattuna ja kolmonen...no, se on kolmonen :P "Fuck you, asshole!""

Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (2001)
(The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring)
"Ensimmäiset sanani leffateatterista tulon jälkeen: "Musta tulee isona Sauron! Tai sitten sormusaave... Ei, kyllä musta tulee Sauron." Oikein komeaa katseltavaa, eikä pahemmin valittamisen aihetta. Ainoastaan häiritsee sen samperin sössöttävän Arwenin liika esiintyminen elokuvassa, mutta tämäkin johtunee haltiakielteisestä asenteestani. Hlöt olivat ehdottomasti sellaisia kuin heidän kuuluukin olla. Gimli on juuri niin kääpiö kuin kääpiö vain voi olla, Legolas on juuri niin ällöttävä kuin haltia voi olla. Pelottaviakin kohtauksia tästä löytyy. Hyppäsin teatterissa penkissäni, kun Bilbo yritti viedä Sormusta Frodolta. Edes kaksikymmentä sormusaavetta ei olisi yhtä pelottavia kuin Bilbon ilme tuossa kohtauksessa. Myös Galadriel oli varsin hyytävä kohtauksessa, jossa Frodo tarjoaa Sormusta hänelle. Hianoja maisemia, Keski-Maa on herätetty henkiin viimeisen päälle komiasti. Nyt pitäisi vielä jotenkin selvitä hengissä jouluun asti, että näkisi eepoksen viimeisen osan. Eipä silti, eivät nämä kirjoja voita."

Kissaihmisiä (1942)
(Cat People)
"Kiitos Kakkosen vanhojen (klassikko)kauhuelokuvien sarjan, tuli tämä tämmöinenkin nähtyä. Näissä vanhoissa kauhuleffoissa on mukava tunnelma, asiat ovat selkeitä. Ei ole epäselvyyttä siitä, kuka on paha ja kuka hyvä tai viaton uhri. Tosin Kissaihmisiä on poikkeus siitä. Kuten myös oikeastaan Frankensteinkin. Hmm... Ehkä nämä ovatkin monimutkaisempia kuin nykyelokuvat, joissa pahikset ovat niitä, joilla on enemmän aseita ja "kuulimmat" vaatteet. Elokuvan päählönä on nuori tyttö Serbiasta, joka tutustuu mieheen eläintarhassa pantterihäkin luona. Nuoret rakastuvat, menevät naimisiinkin, mutta heidän suhteensa ei koe lopullista täyttymystä, sillä Irena uskoo muuttuvansa suureksi kissaksi, jos kokee liian vahvaa intohimoa. Pidin tästä, oikein kovastikin itse asiassa. Vaikka Irenan mies Oliver onkin se hlö, jonka takia tapahtumat lähtevät liikkeelle, ei hän kuitenkaan ole elokuvan uhri. Hän sentään voi kokea intohimoa ja suuria tunteita pelkäämättä seuraavana hetkenä repivänsä rakkaimpansa kappaleiksi. Irenan kohtalo on traaginen, ehkä jopa liian surullinen. Hän on liian suloinen, jotta hänelle voisi käydä noin pahasti. Mutta maailma on julma ja epäreilu paikka. Käsittääkseni Kissaihmisiä on luokiteltu jonkin sortin kauhuelokuvien klassikoksi. Eivätpä nämä vanhemmat kauhuleffat mitenkään erikoisen pelottavia ole, vaikka Kissaihmisissäkin oli joitakin jänniä kohtia. Tätä elokuvaa on siitä mukava katsoa, että erikoistehosteita ei ole pahemmin käytetty. Ne eivät siis saa tätä näyttämään vanhalta tai aiheuta naurunpyrskähdyksiä katsojassa. Toki tämä mustavalkoinen on, mutta mustavalkoelokuvat ovat muutenkin jotenkin tyylikkäämpiä kuin värilliset. Suosittelen, hieno tunnelma ja tarina."

Terminator 2 - tuomion päivä (1991)
(Terminator 2: Judgement Day)

American History X (1998)

Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (2003)
(Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life)
"Varmaankin olen kieroutunut mieli, sillä minä pidin tästä elokuvasta. Heti ensimmäisestä hetkestä lähtien. Musiikki sai aikaan kylmiä väreitä selkäpiissä, siinä oli jotakin hyvin seikkailuelokuvamaista. Tuntui sopivan täydellisesti elokuvaan. Myönnetään, että tarina on vähän hoopo ja kohtaukset vaikuttivat irrallisilta, mutta mutta... Jokin tässä silti oli niin hianoa, että nappasi minut mukaansa. Asiaan vaikutti varmasti innostukseni peleistä.Mutta miten selitetään kaverini ihastumisen leffoihin, vaikka hän ei ole pelannut yhden yhtä peliä? Jo ensimmäisen leffan kohdalla olin sitä mieltä, että Angelina Jolie on valkokankaan ainoa oikea Lara Croft. Hirmuisesti vain harmittaa letin unhoittaminen. Miksi ponnari on muka kivempi? Myöskin turhat entinen, ehkä tulevakin poikaystävä -maalailut olisi voinut jättää pois. Lady Crofthan on itsenäinen nainen, eikä sellainen kaipaa miestä rinnalleen. Luulen, että Elämän lähde teki sen, mihin harva jatko-osa ei ole kyennyt: Se oli parempi kuin edeltäjänsä. Sitä en tiedä, onko se kovinkaan suuri saavutus."

Armoton (1992)
(Unforgiven)
"Kieroa iskältä opettaa tyttärensä kattomaan ja pitämään länkkäreistä. Ja tehdä se vielä huomaamatta ja hiljaa. Enkä nyt puhu John Pömppämaha Wayne -länkkäreistä, vaan nimenomaan Clint Eastwood -tyylisistä, jossa aseet puhuvat ja ihmiset siristävät silmiään ja mulkoilevat pahasti. Armoton on Eastwoodin loistava kunnianosoitus ja jäähyväiset länkkäreille. Eastwood esittää entistä palkkionmetsästäjää, joka lähtee viimeiselle reissulleen. Aikaa edellisesta matkasta on kulunut useampia vuosia, joten taidot ovat hieman ruostuneet. Tästä saadaankin muuten kohtalaisen raskaaseen ja synkkään elokuvaan kevennystä ja hupia. Eastwood on kuin kotonaan tässä roolissaan, jonka ainakin minä koen hänen omimmakseen. Tikkua pureskelevana, silmiään siristävänä, vähäpuheisena lännenmiehenä, joka puolustaa oikeutta hieman arveluttavinkin keinoin. Armottomassa tuo tyyppi on ikääntynyt ja ehkä pehmennytkin, mutta tuttu hahmo kyllä löytyy tarvittavissa tilanteissa. Komea elokuva, joka aiheuttaa kaipuun villiin länteen ja länkkäreiden pariin. Tätäkin kirjoittaessani voin tuntea auringon polttavan paahteen aavoilla erämailla ja kuivilla pelloilla. Ah..."

Tähtien sota (1977)
(Star Wars)
"Tämä ei ole objektiivinen arvostelu. Myönnän, että olen fanaattinen Star Wars -fani. Friikki saattaisi jopa olla parempi ja kuvaavampi sana. Klassinen tarina alkaa "in a galaxy far far away", jossa Paha Imperiumi jahtaa Hyvää prinsessa Leiaa. Ennen kiinnijäämistään prinsessa ehtii lähettää avunpyynnön. Tuo avunpyyntö mullistaa Hyvän Luke Skywalkerin elämän. Aikanaan elokuvan erikoistehosteet olivat ennennäkemättömän komeita ja mahtavia. Erikoistehosteet eivät kuitenkaan ole elokuvan pääpointti (kuten ehkä Prequel Trilogyssa, huoh), vaan elokuvassa on vahva tarina Hyvän ja Pahan taistelusta. Uusi toivo on Tähtien sota -elokuvista se ensimmäinen ja vaikka Lucas väittäisi mitä, se myös vaikuttaa eniten yksittäiseltä elokuvalta. Sen voi siis katsoa, vaikka muita Tähtien sota -leffoja ei olisi nähnytkään tai tulisikaan näkemään. John Williams on Nero. Hänen musiikkinsa näissä elokuvissa on komeaa kuultavaa, ehkä kyseisen säveltäjän parhainta. Selkärangassa kulkee kylmiä väreitä, kun kuulee Main themen tahi The Throne Roomin. Aah... Joku voisi pitää Tähtien sota -elokuvia lapsellisina ja lapsille suunnattuina. Ehkäpä siinä onkin niiden viehätys. Asioita ei ainakaan Uudessa toivossa ole tehty turhan monimutkaisiksi: tässä on tämä Paha ja sen Pahan Iso Paha ase, joka pitäisi tuhota. Tuhoaminen on tietysti vaikeaa, mutta eiväthän Hyvät olisi Hyviä, jos he eivät yrittäisi. Klassinen seikkailu tarina tuosta ikuisesta taistelusta tällä kertaa tapahtumapaikkana on kylmä ja pimeä avaruus. Lämpöä tuo ainoastaan ihmiset ja muut otukset."

Kaunotar ja Hirviö (1991)
(Beauty and the Beast)
"Disneyn piirrosfilmeistä Paras. Muistan lainanneeni tämän kaveriltani vkoksi, taisin katsoa sen reilu kymmenen kertaa. Tässä on kaikki klassisen piirroselokuvan, prinsessasadun ja ryysyistä-rikkauksiin -tarinan ainekset. Belle on kaunis kuten prinsessan kuuluukin, hirviöprinssi on urhea kuten kuuluukin ja loppu on onnellinen kuten Disney-versioidussa tarinassa kuuluukin. Tarina on surullinen, hauska ja pelottavakin. Belle on erään hieman hajamielisen keksijän tytär, joka rakastaa kirjoja. Isä kuitenkin eksyy reissullaan, ja Belle lähtee etsimään häntä. Belle löytääkin isänsä, mutta tämä on hirviön vankina, joka ei suostu päästämään molempia pois linnastaan. Belle päättää jäädä linnaan, jotta hänen sairas isänsä pääsee pois... Tarinan syvemmät ajatukset liittyvät erilaisuuteen. Vain sisäinen kauneus merkitsee. Todella hiano ajatus, mutta miksi sitten päählöstä on pitänyt tehdä niin lumoavan kaunis? Paitsi tietenkin sen takia, että elokuvan nimi on Kaunotar ja Hirviö. Mutta miksi juuri naisen pitää olla se kauniimpi osapuoli? Toimisiko tämä, jos elokuvan nimi olisikin Komistus ja syyläinen, köyryselkäinen, mahottoman ruma Noita-akka? Pidän tästä elokuvasta enemmän kuin paljon. Etenkin linnan kirjasto sekä elokuvan tanssikohtaus ovat hianoja ja muistelemisen arvoisia. Ainut, mikä mättää, on se, että hirviö muuttuu lopussa uljaaksi, komeaksi prinssiksi. Karvainen hirviö kynsineen ja torahampaineen on paljon paree."

Monty Pythonin Hullu maailma (1975)
(Monty Python and the Holy Grail)
"Loistava ja hauska elokuva Arthurista ja hänen pyöreän pöydän ritareistaan etsimässä Pyhää Graalinmaljaa. Joukkio kohtaa kaikenmaailman ihmisiä, otuksia ja kommelluksia. Oikeastaan leffa on sarja sketsejä, joilla ei tarkemmin ajateltuna juurikaan ole mitään kytköstä toisiinsa. Vitsit ovat kuitenkin niin hauskoja, että sillä ei ole väliä. Leffa kestää useamman kerran katsomisen. Jopa niin monen, että muistaa vuorosanat ulkoa ;)"

Amélie (2001)
(Le fabuleux destin d'Amélie Poulain)
"Ihanan ihanan pirteä elokuva. Jos Pariisi ja Ranska on oikeasti tuollainen, minä lähden sinne ja heti! Tämä elokuva todistaa sen kylmän faktan, että elämä on ihanaa ja elämisen arvoista. Upeat värit ja musiikki, unohtamatta tietenkään Amélieta näyttelevää Audrey Tatouta, hän on loistava. Lisää tällaista!"

Once Upon a Time in Mexico (2003)
"Jos elokuva viihdyttää, se ei voi olla aivan huono, vaikka juoni olisikin tehty vain siksi, että sellainen elokuvissa tapaa olla. Pyssyt, veri ja kuolema esiintyvät tämän elokuvan pääosissa. On siellä ihmisiäkin esiintymässä. Tai käsittääkseni he ovat oikeassa elämässä ihmisiä, elokuvassa eivät kovin inhimillisiltä vaikuta. Antonio Banderas on mies kostomatkalla vaimonsa ja tyttärensä kuoleman tähden. Voi kyynel. Välinpitämättömyyteni tätä perhettä kohtaan johtunee siitä, että en ole ikinä välittänyt pahemmin kummastakaan näyttelijästä, Banderaksesta saatika Hayekista. Myönnettäköön, että Banderas oli tässä vähemmän inhotusällötys kuin yleensä. Ehkä se taas puolestaan johtui siitä pyssystä, jota El Mariachi käytti. Komea pamaus siitä lähti, eri tehokas tapaus se. Kun on haukuttu muut näyttelijät maanrakoon, on aika nostaa yksi ylitse muiden ja taivaisiin. Minkäs sille voi, että Johnny Depp on niin ihana. :) ylistystä Deppin roolihahmo agentti Sands on aikamoinen epeli, joka saa kasan ihmisiä toimimaan hyväkseen puhumalla. Harmi, että Sands luottaa liikaa kykyihinsä hoidella asiat (sekä erääseen hlöön. Se, mitä naisista sanotaan, taitaa todellakin pitää paikkansa. Ainakin, jos on leffoihin uskomista.) ja sotkeutuu omaan verkkoonsa turhankin tukalasti. Tykästyin erityisesti kohtauksiin, jossa pieni meksikolainen poika johdattaa Sandsia pitkin kaupungin katuja. Hupaisia olivat ne, hihityttää vähän vieläkin. Myös Kuolleiden päivän paraati oli komiannäköinen. Semmoinen pääkalloveistosmikäikinä olisi oikein hiano seinällä. Mutta taitaapa jäähä se hankkimatta, Meksikoon tämän elokuvan perusteella en kyllä eksy, sen verta huolettomasti luoteja pyssyn suusta päästellään. Mukavasti tämä toi mieleen (johtuneeko nimestä) vanhat länkkärit. Enpä tiedä... Kovasti hymyn tuo huulille ja hyvän mielen päähän, kun tätä leffaa ajattelee. Ei leffalla tarvitse olla syvempiä tarkoituksia, viihdettä nekin vain on. Ja sitä paitsi. Siinä on Depp. Silmillä tai ilman, mutta siinä on Depp."

Jedin paluu (1983)
(Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi)
"Every saga has a beginning. Ending, too... Tottahan tällaisella sadulla tulee olla onnellinen loppu, mutta silti... Imperiumi on paljon paremman näköinen kuin kapinalliset. Yh niille. Tähänkin leffaan mahtuu paljon tavaraa: avaruutta, öllöjä, valomiekkoja. Ja ennen kaikkea: ewokkeja! Noita pieniä suloisia karvaturreja, jotka ovat paljon enemmän kuin miltä näyttävät. Suuria sotilaita ja ihmisten syöjiä. Imperiumin varustelutason olisi kyllä kohottava, tai muuten käy huonosti. Kivet kykenevät stormtrooperin haarniskaan...? Ehkä ne on jotain mahtikiviä. Jedin paluusta mielenkiintoisen tekee Luken ja Vaderin, tai oikeammin Vaderin ja Anakinin välinen taistelu. Uudessa toivossa ja Imperiumin vastaiskussa Anankinista ei ollut juuri tietoakaan, mutta Jedin paluussa hänellä on kohtalaisen keskeinen osa. Itse asiassa kapinallisten voitto ja Imperiumin luhistuminen voitaisiin laittaa tämän miehen syyksi. Saihan hän toki potkua persiille pojaltaan, mutta lopullisen päätöksen teki Anakin. Itse elokuvasta sitten jotain :) Jedin paluu on huomattavan paljon toiveikkaampi kuin Imperiumin vastaisku. Kapinallisilla on jälleen pieni mahdollisuus tuhota Imperiumi ja tuon langan varaan he panevat kaiken. Ja pentele, vielä onnistuvatkin. Luulisi keisarin ja Imperiumin insinöörien oppivan kerrasta, ettei rakenneta mitään epämääräisiä pieniä kuiluja, joista ei uskota kenenkään tulevan, sillä kukaan ei ole niin hullu, mutta ei. Hiano leffa, tarina päättyy juuri siten kuin pitääkin pahisten kannattajien harmiksi. Onhan se siltikin ihan kiva, että joskus elämä onkin ihan mukavaa ja asiat näyttäisivät muuttuvan paremmiksi. Mainitaan se vielä kerran: John Williams on nero. Ei siitä pääse mihinkään, nämä musiikit ovat Loistavia!"

Ring (2002)
(The Ring)
"Kauhuelokuvat ovat niitä, joita allekirjoittaneen ei pitäisi katsoa. Mielikuvitus laukkaa turhan lujaa ja eläminen muodostuu hankalaksi. Jokaisen kauhuleffan jälkeen vannon, etten enää ikinä katso niitä ja joka kerta vannomani rikkoutuu. Tämä leffa saattaa muodostaa kylläkin poikkeuksen. En voi sano tykänneeni elokuvasta, sillä pelkäsin liikaa sitä katsoessani. Mutta ei se mikään huonokaan ole, jotta sen voisi haukkua suohon. Ensimmäinen uhri hirvitti, en ole varmaan mitään niin kammoa valkokankaalla nähnyt. Pelottava, pelottavin elokuva, minkä olen nähnyt. Näin painajaisia pari yötä ja jouduin kääntämään telkkarin poispäin sängystä. Enkä suostunut luottamaan siihen seitsemään päivään, pelkäsin sen jälkeenkin. Mikään elokuva ei ole aiheuttanut näin pahoja pelkoja, kirjat ovatkin asia erikseen."

Hook - Kapteeni Koukku (1991)
(Hook)
"Ihanaa! Robin Williams Peter Panina on mälsä, mutta Dustin Hoffman kapteeni James S. Koukkuna on vallan mainio, hieman säälittävä sekä karmaisevan kauhea. Oikein ihana elokuva lapsuuden ihanuudesta ja siitä, että aikuiseksi kasvaminen ei tarkoita sitä, että pitäisi unohtaa millaista on olla lapsi. Kuten jo sanoin kapteeni Koukku on tässä elokuvassa loistava, jopa paras hahmo. Peter Pan on aluksi nössö liikemies, jolle ei liikene mitään sympatiaa. Lopussa hän sentään ryhdistäytyy ja hänestä tulee kuriton ja riehuva kakara, joka tekisi mieli tutustuttaa Koivuniemen herraan. Koukku sen sijaan on kunnon merirosvokapteeni, sopivan julma, mutta silti herrasmiesmäinen. Lisäksi hänellä on oikein komeat viikset (jotka vahataan Smeen korvavaikulla ;) sekä tietenkin se koukku. "Hook! Hook!" Mukavaa katseltavaa kyllä, voi hetken taas olla lapsi, yrittää olla hyvisten puolella, todeta pahisten olevan taas jälleen kerran paljon siistimpiä ja olla niitten puolella, pettyä pahasti, kun pahiksille käy niin kuin niille nyt yleensä klassisissa tarinoissa käy ja lopuksi yrittää iloita hyvisten voitosta. Kannattaa katsoa."