Kissaihmisiä (1942)
(Cat People)
"Kiitos Kakkosen vanhojen (klassikko)kauhuelokuvien sarjan, tuli tämä tämmöinenkin nähtyä. Näissä vanhoissa kauhuleffoissa on mukava tunnelma, asiat ovat selkeitä. Ei ole epäselvyyttä siitä, kuka on paha ja kuka hyvä tai viaton uhri. Tosin Kissaihmisiä on poikkeus siitä. Kuten myös oikeastaan Frankensteinkin. Hmm... Ehkä nämä ovatkin monimutkaisempia kuin nykyelokuvat, joissa pahikset ovat niitä, joilla on enemmän aseita ja "kuulimmat" vaatteet. Elokuvan päählönä on nuori tyttö Serbiasta, joka tutustuu mieheen eläintarhassa pantterihäkin luona. Nuoret rakastuvat, menevät naimisiinkin, mutta heidän suhteensa ei koe lopullista täyttymystä, sillä Irena uskoo muuttuvansa suureksi kissaksi, jos kokee liian vahvaa intohimoa. Pidin tästä, oikein kovastikin itse asiassa. Vaikka Irenan mies Oliver onkin se hlö, jonka takia tapahtumat lähtevät liikkeelle, ei hän kuitenkaan ole elokuvan uhri. Hän sentään voi kokea intohimoa ja suuria tunteita pelkäämättä seuraavana hetkenä repivänsä rakkaimpansa kappaleiksi. Irenan kohtalo on traaginen, ehkä jopa liian surullinen. Hän on liian suloinen, jotta hänelle voisi käydä noin pahasti. Mutta maailma on julma ja epäreilu paikka. Käsittääkseni Kissaihmisiä on luokiteltu jonkin sortin kauhuelokuvien klassikoksi. Eivätpä nämä vanhemmat kauhuleffat mitenkään erikoisen pelottavia ole, vaikka Kissaihmisissäkin oli joitakin jänniä kohtia. Tätä elokuvaa on siitä mukava katsoa, että erikoistehosteita ei ole pahemmin käytetty. Ne eivät siis saa tätä näyttämään vanhalta tai aiheuta naurunpyrskähdyksiä katsojassa. Toki tämä mustavalkoinen on, mutta mustavalkoelokuvat ovat muutenkin jotenkin tyylikkäämpiä kuin värilliset. Suosittelen, hieno tunnelma ja tarina."

Ihmisjahti (2003)
(Wrong Turn)
"Kumma elokuva. Eikä edes sillä hyvällä tavalla kumma. Tämän katsomisen jälkeen jäi mieleen päällimmäisenä kysymys: mitä varten tämä elokuva on olemassa. Ei yhtään mitään, josta voisi kehua. Ai, paitsi se yksi kohtaus, jossa erään naishlön (jonka kuoleman osaa veikata jo elokuvan alussa) pää halkaistaan varsin siististi. Se oli hiano. Mutta muuten... Voihan plääh."

Lilja 4-ever (2002)
"Lienen totaalisen paatunut ihminen, kun 16-vuotiaan itäeurooppalaisen tytön kohtalo ei jaksanut juurikaan liikuttaa. Jotain tämä elokuva olisi tarvinnut lisää, jotta se olisi minuun enemmän vaikuttanut. Nyt se vain jäi päähäni elokuvana, jossa hyvää oli Rammsteinin Mein Herz brennt."

Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (2001)
(The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring)
"Ensimmäiset sanani leffateatterista tulon jälkeen: "Musta tulee isona Sauron! Tai sitten sormusaave... Ei, kyllä musta tulee Sauron." Oikein komeaa katseltavaa, eikä pahemmin valittamisen aihetta. Ainoastaan häiritsee sen samperin sössöttävän Arwenin liika esiintyminen elokuvassa, mutta tämäkin johtunee haltiakielteisestä asenteestani. Hlöt olivat ehdottomasti sellaisia kuin heidän kuuluukin olla. Gimli on juuri niin kääpiö kuin kääpiö vain voi olla, Legolas on juuri niin ällöttävä kuin haltia voi olla. Pelottaviakin kohtauksia tästä löytyy. Hyppäsin teatterissa penkissäni, kun Bilbo yritti viedä Sormusta Frodolta. Edes kaksikymmentä sormusaavetta ei olisi yhtä pelottavia kuin Bilbon ilme tuossa kohtauksessa. Myös Galadriel oli varsin hyytävä kohtauksessa, jossa Frodo tarjoaa Sormusta hänelle. Hianoja maisemia, Keski-Maa on herätetty henkiin viimeisen päälle komiasti. Nyt pitäisi vielä jotenkin selvitä hengissä jouluun asti, että näkisi eepoksen viimeisen osan. Eipä silti, eivät nämä kirjoja voita."

Hook - Kapteeni Koukku (1991)
(Hook)
"Ihanaa! Robin Williams Peter Panina on mälsä, mutta Dustin Hoffman kapteeni James S. Koukkuna on vallan mainio, hieman säälittävä sekä karmaisevan kauhea. Oikein ihana elokuva lapsuuden ihanuudesta ja siitä, että aikuiseksi kasvaminen ei tarkoita sitä, että pitäisi unohtaa millaista on olla lapsi. Kuten jo sanoin kapteeni Koukku on tässä elokuvassa loistava, jopa paras hahmo. Peter Pan on aluksi nössö liikemies, jolle ei liikene mitään sympatiaa. Lopussa hän sentään ryhdistäytyy ja hänestä tulee kuriton ja riehuva kakara, joka tekisi mieli tutustuttaa Koivuniemen herraan. Koukku sen sijaan on kunnon merirosvokapteeni, sopivan julma, mutta silti herrasmiesmäinen. Lisäksi hänellä on oikein komeat viikset (jotka vahataan Smeen korvavaikulla ;) sekä tietenkin se koukku. "Hook! Hook!" Mukavaa katseltavaa kyllä, voi hetken taas olla lapsi, yrittää olla hyvisten puolella, todeta pahisten olevan taas jälleen kerran paljon siistimpiä ja olla niitten puolella, pettyä pahasti, kun pahiksille käy niin kuin niille nyt yleensä klassisissa tarinoissa käy ja lopuksi yrittää iloita hyvisten voitosta. Kannattaa katsoa."

Unensieppaaja (2003)
(Dreamcatcher)
"Kuten yleensäkin Kingin kirjoista tehdyt filmatisoinnit ovat tasoltaan heikkoja. Tästä poikkeuksen Piina, josta Kathy Bates saikin Oscarin. Luin Unensieppaajan ennen sen näkemistä ja pidin siitä. Kieltämättä avaruusolentojen ilmaantuminen yllätti ja hämäsi aluksi, mutta kyllä niihin tottui. Juoni muistuttaa aika paljon Sen juonta: on kasa lapsuuden aikaisia ystäviä, jotka tapaavat jälleen monien vuosien päästä. Luulen, että pidin elokuvasta ihan vain sen takia, että pidin kirjastakin. Eipä se tarina kovin hääppöinen ole, mutta jotenkin ihanan hellyyttävä. Duddits on ihanan suloinen hlö, herra Harmaa on hirveä ja erään ystävyksen (en muista nimeä) muisti kuvataa sekaisena kirjastona, jossa kaikki muistot ovat kuitenkin sellaisessa järjestyksessä, että hän ne sieltä löytää. Viihdyttävä elokuvahan tämä, kyllä se Kingin teosten filmatisoinneissa nousee kärkikastiin, vaikka onkin hieman sekava tarinaltaan. Kaipa sitä voi suositellakin, jos ei muille niin ainakin Kingin faneille."

The Big Lebowski (1998)
"Tipahdin jossain välissä täysin siitä, mitä elokuvan päählöiden tuli tehdä, miksi ja kenelle. Hermot menivät siinä, kun he eivät kuunnelleet toisiaan, huusivat vain omaa asiaansa ja käskivät muiden olla hiljaa. Lisäksi elokuvassa oli aimo kasa hlöitä, jotka jäivät täysin irrallisiksi. Mitä virkaa silläkin hepulla siinä sinisessä kuplavolkkarissa (ihku!) oikein oli? Siis muuten kuin loppuratkaisun kannalta. Eipä silti, kyllä tämä pariin otteeseen sai hymähtämään. Eipä tämä kuitenkaan ole meikäläisen leffa, luulen, että meni liian monimutkaiseksi minun makuuni."

Kauhun riivaamat (1981)
(The Evil Dead)
"Hihii, loistavan hauska elokuva. Onnistuu jopa pelästyttämään pariin kertaan sekä useaan otteeseen ällöttämään. Eipä paljon karkit maistuneet tämän leffan aikana. Tätä leffaa ei kannata ottaa vakavana kauhuelokuvana, sillä tämä ei ole sellainen. Erikoistehosteiden laadusta johtuen Evil Deadista tulee melkoisen helposti komediaa. Liekö tekijöillä alunperinkin ollut tämä tarkoituksena, sitä en tiedä. Kannattaa elokuvaa katsoessa kiinnittää huomiota pariin asiaan. Ensinnäkin eräässä elokuvan kohtauksessa lapiota käytetään juurikin siihen oikeaan ja ainoaan tarkoitukseen, johon lapioita tulisi käyttää. Enkä nyt tarkoita hautojen kaivamista. Toisekseen huomatkaa Bruce Campbellin loistava roolisuoritus Ashleyna. Loistavaa luonnenäyttelyä, joka tosin ehkä paremmin nousee esille Evil Dead 2:ssa. Loistava elokuva, klassikon mainettakin hieman niittänyt, kannattaa katsoa. Se ei edes ole pelottava!"

Terminator 3: Koneiden kapina (2003)
(Terminator 3: Rise of the Machines)
"Pitihän tämäkin katsastaa, ihan vain siinä toivossa, että se olisi yhtä hyvä kuin edelliset. Eipä ollut, mutten minä sitä huonoksikaan sanoisi. Juonihan on tuttu jo edellisistä, koneet yrittävät saada John Connorin hengiltä. Tämä leffa on oikeastaan sama kuin kakkonen, pahisten puolella vain on uusi ja tehokkaampi tuhoaja. Siksipä Koneiden kapina ei tuo elokuvaan juurikaan mitään uutta, saman toisintoa. Kaipa se Kristanna Loken on miesten mieleen, mutta mielestäni kakkosessa näytelleessä Robert Patrickissä oli silti enemmän särmää. Elokuvan lopusta pidin kovasti. Jotkut sanoivat sen olleen ennalta arvattavissa, mutta liekö taasen sisäinen blondini nostanut päätään, kun en itse ainakaan sitä tajunnut. Oikein hiano loppu, jäipä sopivasti vielä tilaa nelosellekin (toivottavasti sellaista ei tule ;)."

Kaunotar ja Hirviö (1991)
(Beauty and the Beast)
"Disneyn piirrosfilmeistä Paras. Muistan lainanneeni tämän kaveriltani vkoksi, taisin katsoa sen reilu kymmenen kertaa. Tässä on kaikki klassisen piirroselokuvan, prinsessasadun ja ryysyistä-rikkauksiin -tarinan ainekset. Belle on kaunis kuten prinsessan kuuluukin, hirviöprinssi on urhea kuten kuuluukin ja loppu on onnellinen kuten Disney-versioidussa tarinassa kuuluukin. Tarina on surullinen, hauska ja pelottavakin. Belle on erään hieman hajamielisen keksijän tytär, joka rakastaa kirjoja. Isä kuitenkin eksyy reissullaan, ja Belle lähtee etsimään häntä. Belle löytääkin isänsä, mutta tämä on hirviön vankina, joka ei suostu päästämään molempia pois linnastaan. Belle päättää jäädä linnaan, jotta hänen sairas isänsä pääsee pois... Tarinan syvemmät ajatukset liittyvät erilaisuuteen. Vain sisäinen kauneus merkitsee. Todella hiano ajatus, mutta miksi sitten päählöstä on pitänyt tehdä niin lumoavan kaunis? Paitsi tietenkin sen takia, että elokuvan nimi on Kaunotar ja Hirviö. Mutta miksi juuri naisen pitää olla se kauniimpi osapuoli? Toimisiko tämä, jos elokuvan nimi olisikin Komistus ja syyläinen, köyryselkäinen, mahottoman ruma Noita-akka? Pidän tästä elokuvasta enemmän kuin paljon. Etenkin linnan kirjasto sekä elokuvan tanssikohtaus ovat hianoja ja muistelemisen arvoisia. Ainut, mikä mättää, on se, että hirviö muuttuu lopussa uljaaksi, komeaksi prinssiksi. Karvainen hirviö kynsineen ja torahampaineen on paljon paree."

xXx (2002)
"ISO plussa Rammsteinista alussa. Tämä tyttelö oli vallan ihastunut ja hullaantunut leffateatterissa tajutessaan ensimmäisten säveltien soidessa, ketkä siellä oikein soittavat. Harvinaisen mehevää katsella saksalaista äijäbändiä isolta kankaalta. Tykkään. Jaa, se leffa..? En minä taida edes muistaa enää mitä siinä tapahtui. Eiköhän siinä ollu väkivaltaa, ampumista, seksiä ja autoja. Jotain tollaista sieltä muistuu hämärästi mieleen, kun sitä Rammstein-huumassa katselin."

Frankenstein (1931)
"Ehkä tämä aikoinaan, joitakin kauhistutti, nykypäivänä asian laita lienee toinen. Klassikko tarina Frankensteinin luomasta hirviöstä, joka riehuu ympäriinsä tappaen. Mukavata tässä elokuvassa sekä muissakin vanhemmissa on se, että asiat etenevät. Turhaan ei pohdiskella syntyjä ja syviä siitä, pitäisikä luomus tappaa vai ei. "Se on murha." "Muuta emme voi." Mielenkiintoista kyllä elokuvan trailerista saa sen käsityksen, että hirviö silpoisi mielin määrin porukkaa. Tosin, kun tarkemmin miettii, niin kyllähän niitä ruumiita syntyy. Väkivallalla ei mässäillä samaan tapaan kuin nykyleffoissa, joten uhrien suuri määrä jää huonommin muistiin. Kuitenkin hirviö on joissain kohtauksissa kuvattu uhriksi tai tappaminen on tapahtunut vahingossa. Saattaa aiheuttaa katsojassa pientä huvittumista. Mukavaa katseltavaa, ei tässä mielestäni mitenkään erikoisen hyviä näyttelijäsuorituksia ollu, juonikin oli melkoisen heppoinen ja nopeasti käsitelty, mutta klassikkoleffana katseltaessa vallan mainio. Olen jotenkin tässä viime kevään ja kesän aikana ihastunut vanhoihin tieteis- ja kauhuleffoihin. Suurkiitos ja -ylistys Kakkoselle, kun näyttävät näitä tässä syksyllä eräänlaisen sarjan. Alkoi tänään Frankensteinista, jatkuu ensi vkolla Frankensteinin morsiamella ja sitä rataa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että alkuteksteissä otsikon "Players" alla "Monster"in kohdalla, jossa olisi pitäny lukea näyttelijän nimi olikin vain kysymysmerkki. Hih, hupaisaa..."

Mad Max (1979)
"Kakkonen ja kolmonen on tultu nähtyä parit kerrat töllöstä, mutta tätä ei ikinä. Onneksi tuli korjattua moinen kauneuserhe. Elokuvasta meni jonnin verran ohi johtuen yleisestä hälinästä/aussien puhetavasta. Eipä sillä, että leffassa paljon puhuttu olisi, räiskettä, räminää ja väkivaltaa enempi. Aikamoisen julmaa väkivaltaa imho. Ihmisten yli ajetaan, ruumiinjäseniä silvotaan,... Kaikenlaista sitä. Julma maailma, julmat tavat. Ihmiset ovat paatuneita ja välittävät likimain vain omasta nahastaan. Paitsi tietenkin puhtoinen sankarimme, jolla on perhe suojeltavanaan. Sankari voipi tietenkin olla hieman väärä sana, eikä puhtoinenkaan ole se kaikkein paras sanavalinta tähän elokuvaan. Ehkä on hyvä puhua päählöstä. Päählö on siis nuori poliisimies, jota näyttelee nuorena ihana siloposkinen Mel Gibson. Miksi poliiseilla on nahkapuvut univormuina tässä rainassa? En tiedä, mutta en valita. Gibson on läählääh, ihku ja ylisöpö. Eivätkä ne muutkaan nyt huonoilta näytä (lukuunottamatta sitä poliisipäällikköä). Lisää! Jos tässä leffassa oli joku juoni, niin minä en sitä sieltä ainakaan kovin herkästi havainnut. Tai no olihan se, mutta missään ei oikein tuntunut olevan päätä ei häntää. Kyllä tätä ilokseen katselee ja toistamiseenkin, on se Gibson sen verta ihana tässä. Maailmakin on jotenkin ilahduttavan lohduton, kaahataan vaan, eikä millään ole mitään väliä. Elämä kuitenkin jatkuu..."

The Matrix (1999)
"Minä en juurikaan perusta tästä leffasta. En tiedä, miksi. Siinä on juuri ne kaikki elementit, joiden takia voisin siitä pitää, mutta en pidä. Komeannäköistä tämä on, nahkavaatteet on aina jees ja ajatus koneiden ylivallasta on pelottava. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta eikös tämä tehty joskus aikaisemminkin? Maailma oli ehkä rosoisempi, erikoistehosteet kökömpiä, mutta Keanussa ei yksinkertaisesti ole sitä samaa kuin Arskassa. En minä sitä perustella osaa, en vain pidä."

Imperiumin vastaisku (1980)
(Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back)
"Upean elokuvatrilogian paras. Imperiumi on voimissaan, kapinalliset tutisevat toppapöksyissään ja Imperial March soi. Näin sen kuuluu olla. Uuden toivon auvoinen aika on mennyttä, kapinalliset joutuvat pakenemaan imperiumia galaksin syrjäisimmistäkin paikoista. Vader johtaa imperiumia ankaralla kädellä etsien kapinallisia sekä Skywalkerin poikaa. Imperiumin vastaiskussa tarinaan ilmaantuu melkoisen monta uutta ja tärkeää henkilöä: Lando Carlissian, Boba Fett, kaikkien rakastama Keisari sekä tietenkin vihreä mupetti Yoda. ESB:ssä paljastuu myös erinäisiä sukulaisuussuhteita... Muutenkin ESB:ssä tapahtuu paljon: tuhotaan yksi kapinallistukikohta, päählöiden joukon tiet eroavat, eräs heistä joutuu varsin tukalaan olotilaan, Luke kohtaa ensimmäisen kerran Vaderin kaksintaistelussa. Tavaraa tulee ja paljon, mutta tuleepahan hallitusti. Juoni etenee, mutta kärryiltäkään ei tipu. Edelleen Williams on Nero. ANH:sta tuttujen teemojen lisäksi ESB:ssä on ainakin yksi lisää: Imperial March aka Darth Vader's Theme. Joka kerta, kun Vaderin lippulaiva seilaa avaruuden tyhjiössä, tämä mahtava kappale pärähtää soimaan ja luo uhkaa kurjien kapinallisten ylle. Tähän mennessä ilmestyneistä Star Wars -leffoista ESB on ehdottomasti synkin: Galaksi on imperiumin ikeen alla, eikä toivoa näytä olevan. Ehkäpä siksi Imperiumin ja Vaderin hartaana ihailijana pidänkin tästä elokuvasta eniten. Ei ole mitään turhia kapinallislässytyksiä ja anteeksiantoa. Jos teet virheen imperiumin upseerina Vaderin alaisena, se on tiukka ote kurkusta ja menoksi."

Tähtien sota (1977)
(Star Wars)
"Tämä ei ole objektiivinen arvostelu. Myönnän, että olen fanaattinen Star Wars -fani. Friikki saattaisi jopa olla parempi ja kuvaavampi sana. Klassinen tarina alkaa "in a galaxy far far away", jossa Paha Imperiumi jahtaa Hyvää prinsessa Leiaa. Ennen kiinnijäämistään prinsessa ehtii lähettää avunpyynnön. Tuo avunpyyntö mullistaa Hyvän Luke Skywalkerin elämän. Aikanaan elokuvan erikoistehosteet olivat ennennäkemättömän komeita ja mahtavia. Erikoistehosteet eivät kuitenkaan ole elokuvan pääpointti (kuten ehkä Prequel Trilogyssa, huoh), vaan elokuvassa on vahva tarina Hyvän ja Pahan taistelusta. Uusi toivo on Tähtien sota -elokuvista se ensimmäinen ja vaikka Lucas väittäisi mitä, se myös vaikuttaa eniten yksittäiseltä elokuvalta. Sen voi siis katsoa, vaikka muita Tähtien sota -leffoja ei olisi nähnytkään tai tulisikaan näkemään. John Williams on Nero. Hänen musiikkinsa näissä elokuvissa on komeaa kuultavaa, ehkä kyseisen säveltäjän parhainta. Selkärangassa kulkee kylmiä väreitä, kun kuulee Main themen tahi The Throne Roomin. Aah... Joku voisi pitää Tähtien sota -elokuvia lapsellisina ja lapsille suunnattuina. Ehkäpä siinä onkin niiden viehätys. Asioita ei ainakaan Uudessa toivossa ole tehty turhan monimutkaisiksi: tässä on tämä Paha ja sen Pahan Iso Paha ase, joka pitäisi tuhota. Tuhoaminen on tietysti vaikeaa, mutta eiväthän Hyvät olisi Hyviä, jos he eivät yrittäisi. Klassinen seikkailu tarina tuosta ikuisesta taistelusta tällä kertaa tapahtumapaikkana on kylmä ja pimeä avaruus. Lämpöä tuo ainoastaan ihmiset ja muut otukset."

Karhu (1988)
(L'ours)
"Minäkin näin tämän lapsena ja vieläpä elokuvateatterissa. Taisipa jopa olla ensimmäinen teatterissa nähty elokuva. Täytyy sanoa, että hyvin vanhempani valitsivat ensimmäiseksi teatterikokemuksekseni. Elokuva on kasvukertomus karhunpennusta, joka menettää emonsa. Pelastukseksi kuitenkin koituu vanhempi uroskarhu, joka alkaa huolehtia pennusta. Koska tämä on elokuva, siltä ei voi vaatia täydellistä faktaa. Tokko uroskarhu olisi ruvennut huolehtimaan pennusta, ehkä ennemminkin tappanut mahdollisen tulevan kilpailijan. Karhu on loppujen lopuksi melkoisen raaka ja julma elokuva. Hevosten ja koirien (nyyh!) kuolemaa ei ole mitenkään kaunisteltu, eikä myöskään ihmisten surua rakkaiden elättiensä menettämisestä. Eipä tämä elokuva ole pelkästään kuolemaa ja itkua. Saamme todistaa varsin pennun varsin hupaisaa sienten syöntiä sekä kohtausta puuman kanssa. Kuoleman vastakohdaksi mainittakoon uroskarhun kiihkeä hetki erään naaraan kanssa. Loppujen lopuksi elokuvasta kuitenkin jää surullinen kokonaiskuva, kaikenlaista ikävää ja julmaa tapahtuu pitkin elokuvaa. Vaikka iloisiakin tapahtumia on, niin surkeat vievät voiton ehkä vain sen takia, että surun tunne vaikuttaa syvemmältä kuin ilon. Komeita maisemia ei elokuvasta puutu, luonto on hyvin lähellä, vaikka karhut vaikuttavatkin välillä turhankin inhimillisiltä ja osittain pennun päästämät äänet kuulostavat ihan puheelta. Suosittelen elokuvaa ihan jokaiselle. En tiedä, nostaako kokemus ensimmäisenä teatterielokuvana arvostuksessani jotenkin turhankin ylös. Tästäkin huolimatta Karhu on upea, komea ja koskettava elokuva. "On olemassa tunne, joka on suurempi kuin tappamisen valta. Se on tunne kun antaa elämän jatkua.""

Armoton (1992)
(Unforgiven)
"Kieroa iskältä opettaa tyttärensä kattomaan ja pitämään länkkäreistä. Ja tehdä se vielä huomaamatta ja hiljaa. Enkä nyt puhu John Pömppämaha Wayne -länkkäreistä, vaan nimenomaan Clint Eastwood -tyylisistä, jossa aseet puhuvat ja ihmiset siristävät silmiään ja mulkoilevat pahasti. Armoton on Eastwoodin loistava kunnianosoitus ja jäähyväiset länkkäreille. Eastwood esittää entistä palkkionmetsästäjää, joka lähtee viimeiselle reissulleen. Aikaa edellisesta matkasta on kulunut useampia vuosia, joten taidot ovat hieman ruostuneet. Tästä saadaankin muuten kohtalaisen raskaaseen ja synkkään elokuvaan kevennystä ja hupia. Eastwood on kuin kotonaan tässä roolissaan, jonka ainakin minä koen hänen omimmakseen. Tikkua pureskelevana, silmiään siristävänä, vähäpuheisena lännenmiehenä, joka puolustaa oikeutta hieman arveluttavinkin keinoin. Armottomassa tuo tyyppi on ikääntynyt ja ehkä pehmennytkin, mutta tuttu hahmo kyllä löytyy tarvittavissa tilanteissa. Komea elokuva, joka aiheuttaa kaipuun villiin länteen ja länkkäreiden pariin. Tätäkin kirjoittaessani voin tuntea auringon polttavan paahteen aavoilla erämailla ja kuivilla pelloilla. Ah..."

Ring (2002)
(The Ring)
"Kauhuelokuvat ovat niitä, joita allekirjoittaneen ei pitäisi katsoa. Mielikuvitus laukkaa turhan lujaa ja eläminen muodostuu hankalaksi. Jokaisen kauhuleffan jälkeen vannon, etten enää ikinä katso niitä ja joka kerta vannomani rikkoutuu. Tämä leffa saattaa muodostaa kylläkin poikkeuksen. En voi sano tykänneeni elokuvasta, sillä pelkäsin liikaa sitä katsoessani. Mutta ei se mikään huonokaan ole, jotta sen voisi haukkua suohon. Ensimmäinen uhri hirvitti, en ole varmaan mitään niin kammoa valkokankaalla nähnyt. Pelottava, pelottavin elokuva, minkä olen nähnyt. Näin painajaisia pari yötä ja jouduin kääntämään telkkarin poispäin sängystä. Enkä suostunut luottamaan siihen seitsemään päivään, pelkäsin sen jälkeenkin. Mikään elokuva ei ole aiheuttanut näin pahoja pelkoja, kirjat ovatkin asia erikseen."

Ota kiinni jos saat (2002)
(Catch Me If You Can)