Etusivu
|
Suositukset
|
Lisää elokuva
|
Arvosteltavaa
|
Kirjaudu sisään
suhari
Arvostelut
|
Tilastoja
|
Omat listat
|
Tiedot
Aikajärjestys
|
Arvosanajärjestys
Käyttäjän suhari arvostelut arvosanajärjestyksessä
Elokuva
Arvosana
Eyes Wide Shut (1999)
5
Valkokankaan lemmikit (2001)
(America's Sweethearts)
"
Ei voinut välttyä siltä fiilikseltä että tämäkin kasa roskaa oli tehty vain siksi että hollywood-staroilla olisi jotain tekemistä.
"
5
Kameleontti 2: Kirottujen saari (2001)
(The Pretender: Island of the Haunted)
"
Tulipa sitten suoritettua urakka loppuun eli katsottua kaikki kameleontin 4 tuotantokautta sekä elokuvamittaiset jatkot Pretender 2001 ja tämä. Tämä viimeinen osa oli aika surkea esitys. Hahmoja pompotellaan mystisellä saarella irrallisten vinkkien perässä ja kysymyksiä herätellään enemmän kuin vanhoihin keritään vastata. Ja jatkoa tuskin on luvassa kun tämä tosiaan tehtiin jo 2001, vastaukset siis myös jäänevät saamatta. Turha siis katsoa sarjaa toivoen että lopussa kiemurat selviäisivät, käsikirjoittajat ovat tehokkaasti kompastuneet omaan nokkeluuteensa. Omana erillisenä elokuvanaan tämä ansaitsisi muutaman hikisen pisteen, sarjan katsomisen jälkeen vähän enemmän.
"
5
Ketjureaktio (1996)
(Chain Reaction)
5
Ace Ventura - luonto kutsuu (1995)
(Ace Ventura: When Nature Calls)
5
Hot Shots 2 - kaikkien jatko-osien äiti (1993)
(Hot Shots! Part Deux)
5
Gordonin sota (1973)
(Gordon's War)
"
Ei mikään ihan paras mättöleffa. Kerronta oli todella kömpelöä ja hyppi välillä huvittavasti.
"
5
Daredevil (2003)
"
Pettymys. Juuri daredevilin henkilöhahmosta ja taistelusta kingpiniä vastaan olisi voinut ammentaa niin paljon enemmän.. Ilmeisesti elokuvan tekijätkin tiesivät tämän ja siksi naispääosaakin esittämään laitettiin hehkeä mimmi.
"
5
Operaatio Mars (2000)
(Mission to Mars)
5
Alien - ylösnousemus (1997)
(Alien: Resurrection)
"
Kuinkas käsittämättömän monta näitäkin oikein on tehty.. Yksi olisi riittänyt kun ei mitään uutta kuitenkaan ole keksitty sen jälkeen. Edelleen juoksennellaan ahtaissa käytävissä kun joku huohottaa niskaan.
"
5
Voi veljet, missä lienet? (2000)
(O Brother, Where Art Thou?)
5
Blues Brothers 2000 (1998)
"
Dan Aykroyd vempuloi edelleen hauskasti ja Erykah Badu häikäisee äänellään ja koko olemuksellaan. Kokonaisuutena kuitenkin täysin tyhjänpäiväinen tekele.
"
5
Go (1999)
"
Muistaakseni melkein jaksoin katsoa puoleen väliin, ihme sohellusta ilman minkäänlaista juonta.
"
5
Jotain annettavaa (2003)
(Something's Gotta Give)
"
Muistakaa pysyä kaukana Diane Keatonin leffoista.. tai ainakin sen romanttisista komedioista. Jack Nicholson hoitaa tapansa mukaisesti mallikelpoisesti sen, mitä hänelle annetaan hoidettavaksi. Se oli vain niin kovin vähäistä tässä elokuvassa.
"
5
Antikiller (2002)
"
Tällaista venäläistä tuotantoa tuli katsottua vaihteeksi. DVD:n kannessa luki että vuoden 2002 katsojatilastojen ykkönen Venäjällä. Enimmäkseen oli vaikeuksia pysyä kärryillä siitä, kuka oli kuka ja kenen kanssa kimpassa. IMDB:n brieffaus selvitti elokuvan katsomisen jälkeen enemmän kuin koko elokuva itse. :-)
"
5
Viimeinen samurai (2003)
(The Last Samurai)
"
Odotin aika paljon enemmän täältäkin löytyvän hehkutuksen vuoksi mutta olenpa vaan hyvin hyvin pettynyt. Tämähän oli kuin mikäkin halpa klooni braveheartista ja dances with the wolvesista, jotka nekään nyt eivät "ihan" täydellisiä olleet. Silmäys sellaiseen originelliin elokuvaan kuin seitsemän samuraita vuodelta 1954 paljastaa helposti, kuinka halvoilla keinoilla japanilaisia fiiliksiä tässä elokuvassa on tavoiteltu. Kun seinät ovat paperisia ja pari kaveria tekee seppukun niin loppuelokuva voikin olla ihan perusrymistelyä niin kuin parhaassakin länkkärissä konsanaan. Ei toki yhden vanhan japanilaisen leffan katsominen tee minusta minkään maailman kulttuuriasiantuntijaa, mutta se riittää silti aiheuttamaan pahoinvointia kun katsoo tällaista roskaa.
"
5
Mies joka haastoi jumalan oikeuteen (2001)
(The Man Who Sued God)
"
Puiseva oikeussalidraama höystettynä kömpelöllä komiikalla.
"
5
Breakdown - sieppaus erämaassa (1997)
(Breakdown)
5
Flash Gordon - iskevä salama (1980)
(Flash Gordon)
"
Kyllä nyt vuonna 80 olisi pitänyt vähän parempia tehosteita saada aikaiseksi. Pieni budjetti varmaan..
"
5
Lost in Translation (2003)
"
Joo voi vittu taas yksi näitä. Jos et pidä elokuvista, joissa ohjaaja ei uskalla tehdä loppuratkaisuja, älä katso tätä. Visuaalisesti kaunista katsottavaa ja väliin oli kivaa musiikkiakin, lisäksi vieraaseen kulttuuriin tutustuttiin melko laajasti. Muuten leffa oli aika puisevaa katsottavaa kun romantiikkaa ja komediaakin oli vain nimeksi. Kaikessa mitäänsanomattomuudessaan tämä olisi muuten ollut noin kuuspuolen leffa, mutta loppuun tungettu kuiskuttelukohtaus sössii koko setin.
"
5
1
... 29 ...
35
Elokuvahaku
Hakusana
Lisäehtoja
Lisäehtoja hakuun
Valmistumisvuosi:
-
Tyylilajit:
jokin valituista
kaikki valitut
ei mikään valituista
aikuisten
animaatio
dokumentti
draama
elämänkerta
fantasia
film-noir
historiallinen
kauhu
kokoperheen
komedia
lännenelokuva
lyhytelokuva
musiikki
musikaali
mysteeri
rikos
romantiikka
sci-fi
seikkailu
sota
toiminta
trilleri
urheilu
Etusivu
|
Suositukset
|
Lisää elokuva
|
Arvosteltavaa
|
Kirjaudu sisään
Tilastoja
|
Tietoa palvelusta
|
Käyttöehdot
|
Palaute