Etusivu
|
Suositukset
|
Lisää elokuva
|
Arvosteltavaa
|
Kirjaudu sisään
ZombieJesus
Arvostelut
|
Tilastoja
|
Omat listat
|
Tiedot
Aikajärjestys
|
Arvosanajärjestys
Käyttäjän ZombieJesus arvostelut aikajärjestyksessä
Elokuva
Katsottu
Arvosana
Lost in Translation (2003)
"
Käärii yksinäisyyden, eksyneisyyden ja kaihomielisyyden ällistyttävän kauniiseen, kaukaiseen melankoliseen ja elämää suurempaan elokuvaan. Kaikki on musiikista ja näyttelijöistä niin kohdallaan että sitä ei ihmettele sen enempää kuin miksi käsi on kehossani. Alkutahdeista on jo selvää, että kyseessä on mestariteos, joka on osa elämää.
"
23.10.2009
10
The Wrestler - painija (2008)
(The Wrestler)
"
Varsin raiteilla kulkeva yksinkertainen draama, jossa lienee piileekin sen nerokkuus. Todella tiivis ja tutkittu käsikirjoitus, joka ei juuri anna tilaa levätä. Dokumentaristinen ote (muttei liiaksi, tämä on kuitenkin selvästi elokuva) korostaa iholle pääsemistä ja Mansellin musiikki pysyy taustalla, mutta kuitenkin muutamalla nuotilla elävöittämässä. Hieman turhan paljon päähenkilö kärsii juuri traaginen hahmo syndroomasta, joka tietenkin paskoo asiansa. Sen verran kuitenkin elämänmakuisesti tehty, ettei se pääse häiritsemään. Rourke tekee tässä rautaisen suorituksen, jossa lienee kaikuja oikeasta elämästä. Eipä yhtään turhaa minuuttia ole päästetty sekaan. Loppu on tehty juuri niinkuin ne pitääkin, mieltä nostattavasti ja tulkinnanvaraisesti.
"
23.10.2009
10
Alaston lounas (1991)
(Naked Lunch)
"
Todella nautittava kafkamainen jännitysnäytelmä paranoidiseen faktan ja fiktion maailman. Kaikessa sekavuudessaan käsikirjoitus on mahtava tarina tarinan sisällä - kategoriassa. Kirjailija joka kirjoittaa kirjaa, jonka edesottamuksia taas myös elokuva seuraa. Se että osa tapahtumista on todellisesta elämästä antaa mielenkiintoista pontta koko ihmeellisille happoseikkailuille. Cronenberg on tehnyt loistavaa työtä taas sillä omalla alueellansa eli fyysisessä presentaatiossa. Kaikki oliot sun muut kirjoituskonetorakoineen ovat ällöttävyydessään omaa luokkaa. Peter Weller tekee ilmöimäisimmän suorituksen kirjailijana, nistinä ja "agenttina". Ainoastaan muutama kohta olisi vaatinut pientä tiivistystä, ja koko elokuva napakamman lopetuksen. Ns. kahdeksikon mestariteos.
"
23.10.2009
8
Leon (1994)
(Léon)
"
Todella hienovaraisesti ohjattu toimintaelokuva, jonka kantava voima ovat sen kolme päänäyttelijää. Jean Reno, Natalie Portman ja Gary Oldman ilmentävät hahmoissaan todellista melankolisuutta, rakkautta ja vaaran tuntua. Kaikki toimintakohtauksetkin ovat hyvin suunniteltuja ja toteutettuja. Elokuvasta ei jää juuri mitään valittamista, muuta kuin hieman hämmentävä pedofilia-fiiliksien käsittely.
"
12.10.2009
9
Kiukun parempi puoli (2005)
(The Upside of Anger)
"
Kevin Costner potkaisee vessan oven matalaksi ja jättää naisensa. Siinä oli niin hulvaton kohtaus että pakko antaa se kolme pistettä ainakin. Tosin Kevin Costnerin näytteet "olen vähään deeku"-hahmostaan ovat niin paskoja että ovat vain paskoja. Ihan viihdyttävää siis mitä uneen syöksymiseltä kerkeää. Joan Allen näyttelee niin raivostuttavan yli että ottaisin mielummin haarukan silmään kuin katsoisin uudelleen. Klisettä paiskotaan kliseen perään ja jos tässä joitain ihan kohtalaisia ideoita oli ne hukutettiin keskinkertaisen toteutuksen vuoreen.
"
09.10.2009
3
The Royal Tenenbaums (2001)
"
Tenenbaums on Anderson-elokuvien kiistaton kivijalka. Kaikki särmät on hiottu täydellisiksi, eikä elokuvassa pahemmin turhia kohtauksia ole. Idea on että päästää itsensä siihen kuumien lämpimien värien hallitsemaan maailmaan, jossa asiat tapahtuvat tietyllä lailla. Hahmojen kirjo on laaja, joka voi estää uppoutumista elokuvan ytimeen, mutta tosiasiassa jokaiselle hahmolle annetaan juuri oikea määrä minuutteja. Tavallaan kaikki toimivat hieman stereotyyppisesti, mutta sen verran dynaamisesti ja muuttuen matkalla että hahmoista tulee moniulotteisia ja samaistuttavia. Juuri oikea määrä siis kaikuja oikeasta elämästä. Elokuvan kieli on todella miellyttävä väreineen, hidastuksineen ja musiikkeineen (kuten kaikki Andersonit). Taitavinta tässä on se miten näin lämpimän ja humoristisen maailman läpi voi käsitellä niinkin synkkää aihetta kuin masennus ja itsemurha. Elokuvan todellinen suola on se kuinka sitä näkee sen jälkeen ne pienet asiat ja omituisuudet miellyttävina juttuina jotka tekevät ihmisistä ja elämästä uniikin.
"
08.10.2009
10
Taxidermia (2006)
"
Audiovisuaalisesti täysin nappiin tehty teos, jota ryydittää upean kolkko Amon Tobinin soundtrack. Juoni on omaperäinen ja mallikkaasti hoidettu, siihen nähden että se seuraa yhden suvun vaiheita kolmen sukupolven ajan. Homma pysyy lähes täydellisesti kasassa, eikä missään vaiheessa mennä liian sekavaksi tai mahtipontiseksi. Kaikenlaisen mustan huumorin, oudon eroottisuuden ja perversioiden, pakkomielteiden ja sairauksien keskellä elokuva meinaa välillä unohtaa punaisen lankansa, vaikka se löytyykin vahvana sitten lopussa. Epätäydellisyydessään periaatteessa varsin täydellinen, mutta joku viimeinen silaus tästä puuttuu.
"
07.10.2009
8
Viikset (2005)
(La moustache)
"
Elokuvan idea on varsin yksinkertainen ja herkullinen, mutta potentiaali hukataan aivan täysin. Pohjustus (alun jälkeen) hulluuteen ja paranoiaan on todella heikko ja kun elokuvassa ei hirveästi muita teemoja ole kuin paranoia, hulluus ja luottamus avioparin välillä, ei käteen jää hirveästi mitään. Kirjan todella hilpeä parodinen itsetutkiskelu on elokuvassa vaihdettu täysin raiteilla kulkevaan askeettiseen tarinaan ja dialogin heittelyyn. Kuvaus on aivan liian arkitodellista jotta vähäeleisistä ja karikatyyrimäisesti esitetyistä päähenkilöistä välittyisi sielunelämä ja tunne. Muuten näyttelijät kyllä hoitavat hommansa hyvin. Visuaalisuudesta puuttuu täysin särmä, mutta musiikkia on käytetty kauniisti. Välillä Viikset onnistuu kuitenkin olemaan ihan huvittava ja viihdyttävä, ja kun perusideakin on omaperäinen sinänsä, ei pätkä ihan kokonaan unohdettava ole.
"
07.10.2009
5
Bringing Out the Dead (1999)
"
Varsin mielenkiintoisesti ohjattu psykedeelinen ja film-noirmainen tarina omaperäisestä aiheesta. Hieman joka suuntaan rönsyilevä tyyli on sen vahvin ja samalla heikoin lenkki. Musiikkiscore toimii välillä todella hyvin ja toisinaan taas tulee todella irrallisia huteja. Myös tarinankuljetus meinaa välillä laahata, ennenkuin se taas tosin pääsee käyntiin. Kaikkein loistavimmillaan elokuva on siinä tunnelmassa, joka saavutetaan todella hienolla valaistuksella (ambulanssi kiitämässä mustankiiltävässä ja neonkirjavassa kaupunkiviidakossa muistuttaa siitä elokuvien satumaisesta taiasta). Hilpeät ja hieman ylikirjoitetut sivuhahmot pitävät kuitenkin hyvin kokonaisuutta kasassa auttamalla ymmärtämään päähenkilön matkaa. Cagekaan ei pahemmin ärsytä, vaan näyttelee varsin hyvin. Uskoisin tosin että jos Scorsese tekisi tämän vasta nyt, saisimme kunnon mestariteoksen.
"
01.10.2009
7
1
... 10
Elokuvahaku
Hakusana
Lisäehtoja
Lisäehtoja hakuun
Valmistumisvuosi:
-
Tyylilajit:
jokin valituista
kaikki valitut
ei mikään valituista
aikuisten
animaatio
dokumentti
draama
elämänkerta
fantasia
film-noir
historiallinen
kauhu
kokoperheen
komedia
lännenelokuva
lyhytelokuva
musiikki
musikaali
mysteeri
rikos
romantiikka
sci-fi
seikkailu
sota
toiminta
trilleri
urheilu
Etusivu
|
Suositukset
|
Lisää elokuva
|
Arvosteltavaa
|
Kirjaudu sisään
Tilastoja
|
Tietoa palvelusta
|
Käyttöehdot
|
Palaute