Koker-trilogian kolmas osa on hidas ja toisteinen elokuva elokuvan tekemisestä. Kiarostami kiinnittää toisteisuudella katsojan huomion pieniin vivahde-eroihin sanojen ja eleiden välillä ja toisaalta käyttää sitä tekosyynä pieniin kulttuurioppitunteihin kohtausten välillä. Trilogian ensimmäisen osan koulupojat ovat kasvaneet, ja vilahtavat sivuroolissa.

Elokuva on yhteiskunnallinen rakkauselokuva, jossa päähenkilö pitää lukutaidottomuuttaan ja köyhyyttään syynä rakkautensa kohteen viileään suhtautumiseen. Päähenkilö pohtiikin, että maailma olisi tasapuolisempi paikka, kun ihmiset menisivät naimisiin yhteiskuntaluokkien välillä.

Elokuvan monia pitkiä kohtauksia kehystää kylän ympäristön kaunis maisema, kun näyttelijät siirtyvät jalan ja autolla leirin ja kuvauspaikkojen välillä. Kiarostami uskaltaa sanomaansa tehostaakseen viedä kameransa kauas. Äärimmilleen vietynä jopa niin kauas, että näyttelijät näkyvät kuvassa enää pieninä pisteinä.