Näin tämän ensimmäisen kerran lapsena, ja silloin se teki suuren vaikutuksen, se oli surullinen, iloinen, pelottava ja hauska, eli erinomainen lastenelokuva.

Minäkin näin tämän lapsena ja vieläpä elokuvateatterissa. Taisipa jopa olla ensimmäinen teatterissa nähty elokuva. Täytyy sanoa, että hyvin vanhempani valitsivat ensimmäiseksi teatterikokemuksekseni.

Elokuva on kasvukertomus karhunpennusta, joka menettää emonsa. Pelastukseksi kuitenkin koituu vanhempi uroskarhu, joka alkaa huolehtia pennusta. Koska tämä on elokuva, siltä ei voi vaatia täydellistä faktaa. Tokko uroskarhu olisi ruvennut huolehtimaan pennusta, ehkä ennemminkin tappanut mahdollisen tulevan kilpailijan.

Karhu on loppujen lopuksi melkoisen raaka ja julma elokuva. Hevosten ja koirien (nyyh!) kuolemaa ei ole mitenkään kaunisteltu, eikä myöskään ihmisten surua rakkaiden elättiensä menettämisestä.

Eipä tämä elokuva ole pelkästään kuolemaa ja itkua. Saamme todistaa varsin pennun varsin hupaisaa sienten syöntiä sekä kohtausta puuman kanssa. Kuoleman vastakohdaksi mainittakoon uroskarhun kiihkeä hetki erään naaraan kanssa.

Loppujen lopuksi elokuvasta kuitenkin jää surullinen kokonaiskuva, kaikenlaista ikävää ja julmaa tapahtuu pitkin elokuvaa. Vaikka iloisiakin tapahtumia on, niin surkeat vievät voiton ehkä vain sen takia, että surun tunne vaikuttaa syvemmältä kuin ilon.

Komeita maisemia ei elokuvasta puutu, luonto on hyvin lähellä, vaikka karhut vaikuttavatkin välillä turhankin inhimillisiltä ja osittain pennun päästämät äänet kuulostavat ihan puheelta.

Suosittelen elokuvaa ihan jokaiselle. En tiedä, nostaako kokemus ensimmäisenä teatterielokuvana arvostuksessani jotenkin turhankin ylös. Tästäkin huolimatta Karhu on upea, komea ja koskettava elokuva.

"On olemassa tunne, joka on suurempi kuin tappamisen valta. Se on tunne kun antaa elämän jatkua."

Mua alko itkettämään kun se emokarhu kuoli.

Hyvä elokuva.

Kaunista niin Kaunista.

Toinen niistä kahdesta elokuvasta, jotka ovat saaneet minut itkemään.

Kaunis, herkkä ja koskettava elokuva. Aivan mainioita kohtauksia, hauskoja ja liikuttavia. Tippa tuli linssiin (mm.) kohtauksessa, jossa uroskarhu alkoi luottaa pikkukarhuun sen verran, että antoi tämän nuolla ampumahaavaansa. Ja lopussa uros nuoli puolestaan haavoittuneen pikkuisen haavoja. Ympyrä sulkeutui.

Ihmettelen, miten koirat ovat niin hölmöjä ja rohkeita, että uskaltavat hyökätä 300-kiloisen karhun kimppuun! Kohtaus, jossa uroskarhu on hyökätä metsästäjän kimppuun, on hyytävä. Eipä olisi ihmisellä paljon siinä sanomista.

En ole katsonut tätä lapsena, mutta yhtä lailla koskettaa aikuiskatsojaa. Ainoastaan pikkukarhun unijaksoja pidän vähän höpsöinä. Tosin hymy tuli huulille, kun pikkukarhu maisteli tohkeissaan kärpässieniä ja tuupertui niistä.

Tunteisiin vetoava luontodraama kertoo pienen karhun tarinan alkaen sen elämän ensimmäisestä suuren luokan katastrofista. Vastassa on armoton luonto ja ihmiset koirineen ja kivääreineen. Realismista on tingitty, mutta sen voisi katsoa kuuluvan valittuun tarinankerronnan linjaan. Sentimentaalisuuteen ei sorruta, mutta jonkinlaiseen keinotekoisuuteen kyllä hetkittäin. Suhteellisen positiivinen jälkimaku tästä kuitenkin jäi.