Elokuvana keskimääräistä parempi, en osaa sanoa, oliko hyvä vai loistava. Ainoa elokuva, jonka jälkeen minulla on ollut fyysisesti paha olo. Oikeasti. Paha olo. Ei yököttävä "mua oksettaa" -olo, vaan paha olo. En katso toista kertaa, mutta ei siitä syystä, että leffa olisi elokuvana huono. Sitä tunnetta vaan ei halua toista kertaa. Jos elokuvan hyvyyden mittarina pitää sitä, aiheuttaako se tunteita ja jos, niin kuinka paljon, niin kyllä tämä on kärkipäässä.
Mä katsoin tämän kauheassa krapulassa ja fiilikset oli kutakuinkin samat kuin delicillä. Tosi vaikuttava, inhorealistinen kuvaus huumehelvetistä. Kronos quartetin musiikit tuo vielä extra-ahdistusta mukaan.
Tätä on ylistetty, enkä kiistä elokuvan ansioita. Minulle on
kuitenkin tärkeää, että elokuvaa katsoessa voi rentoutua ja
olla rauhassa. Tätä elokuvaa katsoessa en ainakaan minä
pystynyt rentoutumaan. Ajoittain rupesi oikein kuvottamaan.
Elokuva kertoo nuorista, jotka jäävät heroiinikoukkuun ja
pilaavat elämänsä. Elokuvan sanoma on selvä: Älä käytä kovia
huumeita. Tämän opetuksen elokuva takoo takaraivoon sellaisella
teholla, että heikompaa hirvittää.
Unelmien sielunmessu kertoo heroinistipojasta, tämän äidistä ja tyttöystävästä. Poika haluaa rikastua nopeasti ja keksii keinoksi huumeet. Tyttöystävä lähtee mukaan hankkeeseen. Pian molemmat ovat koukussa ja kierre on alkanut. Äiti taas on koukussa televisioon ja kuullessaan mahdollisuudesta päästä televisioon hän aloittaa tuhoisan laihdutuskuurin mahtuakseen punaiseen mekkoonsa.
Aika synkkä ja järkyttävä elokuva näyttää kurjimman puolen huumeista, lääkkeistä ja niiden liikakäytön seurauksista. Eniten hirvitti äidin kohtalo. Tämä sentään oli kohtalaisen normaali (joskin addiktoitunut televisioon) nainen, jolla oli kohtalaisen normaali elämä, jos ei oteta huomioon hulttiopoikaa.
Kammottava tarina, kellekään ei käy hyvin ja valitettavan totta vielä. "Life sucks and then you die."
Karmeampi kuin mikään kauhuleffa. Samalla kuitenkin hiton hienosti toteutettu viimeistä piirtoa myöten. Edes loppua ei ollut vesitetty vaan paskaisesti kävi joka iikalle.
En aio katsoa toista kertaa, tuli paha olo. Vaan eipä missään ole sanottu että elokuvasta pitäisi aina jäädä hyvä fiilis, kunhan jää joku fiilis.
