Charlie Chaplin. Hupaisa veikko hupaisissa leffoissa. Jotakin kovasti viehättävää niissä vain on. Ehkä se on hirmuinen sähellys ja häslinki, jota näkyy valkokankaalla sopivin väliajoin. Mukavaa katseltavaa, kuinka pikkuruinen setä Chaplin tappelee isompien miesten kanssa ja onnistuu jotenkin kierosti ja hassusti voittamaan ne joka kerta :) Enhän minä ees osaa kuvailla sitä, ite se pitää nähä. Kivan näköstä, väistämättä rupiaa hymyilyttämään, riittää kun ajatteleekin moista.

Diktaattori kertoo Tomanian diktaattorista Adenoid Hynkelista sekä sattumalta hyvin samannäköisestä juutalaisesta parturista. Diktaattori on pahapaha, joskin varsin hupaisa ja koheltava hänkin. Parturi taasen on hyvähyvä, mutta rukka menettänyt muistinsa edellisessä sodassa.

Viittaukset Adolf Hitleriin ja sen aikaiseen Saksaan ovat varsin selkeitä, eivätkä mitenkään peiteltyjä. Juutalaisgetossa tapahtuu ilkivaltaa ja pahoinpitelyjä, ihmisiä passitetaan keskitysleireille, kaikenlaista ikävätä. Enpä näitä asioita hirveämmin jäänyt leffan jälkeen kyllä pohtimaan, ehkäpä viittaukset olivat turhankin selkeitä, jotta asiat olisivat jääneet mieleen pyörimään. Olihan se Chaplinin puhe rakkauden ja ihmisyyden ja ties minkä puolesta elokuvan lopussa ylevää, mutta siltikin meikäläisen mieleen jäi paremmin paistinpannulla huitelut ja parranajo musiikin tahdissa.

Onhan tämä yhteiskuntakriittinen elokuva, mutta tälle tallustajalle se jäi silti mieleen komediana. Hupaisana ja viattomana sellaisena. Arvosanassa lienee ainakin jonkin verran Chaplin-, klassikko- ja mustavalkoplussaa.

Charlie Chaplinin veikeä kulkuri on aina ollut hyvin inhimillinen hahmo. Tässä elokuvassa hän kasvoi suureksi humanistiksi joka tosi paikan edessä antoi uskoa ja toivoa raskaiden aikojen raskautetuille ihmispoloille. Siinä sivussa parikin diktaattoria sai ansaitsemansa terävät sivallukset satiirin säilästä. Ainakin näkemistäni Chaplinin paras elokuva.

Aivan mielettömän hieno ja ajaton elokuva, kaikki täsmää edelleen, katsoja häkeltyy edelleen. Tuskin menee liian siirappiseksi, jos sanoo, että Chaplin oli nero. Mustien komedioiden parhaimmistoa.

Silti elokuvan katsominen tuntuu ristiriitaiselta ja jopa pahalta. Se on tehty vuonna 1940. Se on hyvä esimerkki siitä, että koko maailma tiesi, mitä Saksassa tapahtuu, koko maailma tiesi, mitä juutalaisille tapahtuisi. Elokuvassahan mainitaan mm. kaasu.

Diktaattori kiellettiin Saksassa, Espanjassa ja Italiassa, mutta Hitlerin kerrotaan katsoneen sen ja pitäneen siitä!

Yllättävän hyvähän tämä oli. Komediallisuus? Pari kohtaa oli aika hauskoja ja joissakin kohdin tunsin kaukaista huvittuneisuutta. Välillä turhan yksinkertaista menoa. Alku varsinkin oli huono, mutta loppua kohden parani, kunnes taas aivan loppu oli taas turhaa tavaraa.

Tunsin jonkin asteista omituista vastenmielisyyttä tai myötähäpeää. Syynä ilmeisesti se, että Natsi-Saksasta ei puhuttu suoraan vaan kiertäen, vaikka selvää oli, että Natsi-Saksasta oli kyse.

Oliks tää myös jonkinlainen propaganda elokuva, kun lopussa Tsääplin höpisee maailman valtioiden yhdistymisestä ja rajojen poistamisesta?

Ehkä osa Hitlerin päähänpistoista tuli tästä elokuvasta?