Sam Mendes on ohjannut jälleen pintapuolisen komean elokuvan, joka antaa draaman keinoin välittömän tunnereaktion, mutta tuntuu niin valmiiksi pureskellulta, ettei juuri jää katsojan mieleen. Varsinkaan, kun tekijät eivät taaskaan malta lopettaa tarinaa ajoissa. Elokuvan viimeinen kuva Helenin ja tämän miehen välillä on halpa yritys sitoa tarinan viesti siistiin pakettiin.

Winsletille kaikki kunnia, ja Leokin on uskottava.

Intensiivinen tutkielma eräästä avioliitosta ja unelmista, jotka kannattelevat miestä ja vaimoa. Hyvä muistutus, että siitä on valitettavan lyhyt aika, kun naisella ei ollut valinnanvaraa. Mies loi uraa ja toi dollarit kotiin, naiselle oli sidottu jalkaan lapset ja kodinhoito, vaikka kapasiteettia olisi ollut vaikka mihin. Luultavasti osuu ja uppoaa aika moneen nykyajan apriliin ja frankiin.

Elokuvan kiinnostavin rooli on John Givinsilla, joka mielisairautensa turvin saa olla totuudentorvi ja sanoa suorat sanat.

Richard Yatesin romaani hankittava käsiin hetimiten.

Mendes jatkaa amerikkalaisen unelman demonisointia. 50-luvun porvarillista lähiöelämää nuoren ideaaliparin kautta palasiksi ruotiva elokuva toimii hetkittäin hyvänä kommentaarina aikansa idyllikuvastoa ja arvolatauksia vastaan.

Taitekohdat kuitenkin taittuvat ennakoitavasti ja elokuva tuntuu käsikirjoittaneen itse itsensä jo ensimmäisestä kuvasta alkaen. Kritiikin vahvinkin terä tylsyy lopulta hyvin helposti, jättäen Mendesin tuotoksen kuplaksi joka ei poksahda missään vaiheessa.