Suuret odotukset sekä rikos-saagaksi muodostuneen elokuvasarjan mahtipontisuus ja kerronnallinen syvyys eivät tee trilogian lopettamisesta helppoa.
Heath Ledgerin takia valtavan mediahuomion saanut Yön Ritari jätti liioitellun mittavat saappaat täytettäväksi. Helpotus on suuri, sillä elokuva ei kumartele menneiden suuntaan, vaan tähtää entistä suurempiin mittoihin usealla tasolla. Riskit ovat suurempia, juonen käänteet jyrkempiä ja ratkaisut mittavia.
Uusina henkilöinä mukana ovat Bane (Tom Hardy), Selina Kyle (Anne Hathaway), Miranda Tate (Marion Cotillard) sekä Gordonin apulainen John Blake (Joseph Gordon-Levitt). Elokuvan pääpahan titteliä kantava Bane on erinomainen löytö lepakkoarkistosta. Anne Hathawayn Selina Kyle on sensuelli ammattivaras (perustuu pohjimmiltaan kissanaiseen), kun taas Cotillardin näyttelemä Miranda jää kuin tyhjäksi tauluksi elokuvakokonaisuudessa. Joseph Gordon-Levittin näyttelemä nuori poliisi on elokuvan ehdottomia helmiä. Iäkkäämmät roolihenkilöt Oldman, Freeman sekä Cane tuottavat uskottavaa jälkeä. Erityisesti huomio kiinnittyi Michael Canen aistikkaaseen, paikoitellen äärimmäiseen herkkyyteen asti murtuvaan työskentelyyn.
Elokuvassa itse Batman on hyvin pienessä roolissa ja tarina pohjaakin ennen kaikkea Bruce Waynen kamppailuun itsensä kanssa sekä roolihenkilöiden yhteiskemiaan. Elokuva ei juuri korosta tiettyjä henkilöhahmoja erityisesti, vaan tarkastelee dynaamista sekasortoa vuoroin eritekijöiden näkökulmasta. Elokuva myös tuo lähes koko trilogian mitalla erilaisia henkilöitä esiin, sekä viittailee rohkeasti aiempiin elokuviin.
Koska elokuva loikkaa kahdeksa vuotta edellisten tapahtumien jälkeen, kuvaa elokuva sankarin ylösnousemusta vielä viimeisen kerran. Vaikka tunnelma on painostava ja synkkä, mukaan on mahdutettu entistä enemmän kevyttä huumoria, lähinnä käyttäen sitä harvinaisena tehokeinona.
Kuten Yön Ritarissa, on elokuvan alkuosa herkullisen sulavaa nostatusta räjähtävästi kasvavaa juonen kulkua myötäillen. Edeltäjästään kuitenkin positiivisesti poiketen, myös elokuvan loppuosa, etenkin lopetus, ovat yllättävyydessään ja härskissä nostalgisuudessaan upea päätös.
Vaikka kokonaisuus on komea, on rakenne silti pirstaleisempi kuin Yön Ritarissa. Elokuva itseasiassa myötäilee hyvin paljon myös Batman Beginsin tunnelmia, ja pohjaakin kyseisen elokuvan ajatusmaailmaan todella vahvasti.
Elokuva on odotetun tasoinen. Paikoittaisilta tyhjäkäynneiltä ei vältytä, mutta tilanteet kompensoidaan usein toinen toistaan hienommalla kohtauksella.
Hieno ja vankka päätös sarjalle, mutta kuitenkin elokuvana hieman sirpaleinen. Näyttelijätyö on vankkaa kaikin puolin ja musiikki on toimivaa. Visuaalisuus olisi ehkä saanut olla hieman viimeistellympää ja synkempääkin.
Heath Ledgerin takia valtavan mediahuomion saanut Yön Ritari jätti liioitellun mittavat saappaat täytettäväksi. Helpotus on suuri, sillä elokuva ei kumartele menneiden suuntaan, vaan tähtää entistä suurempiin mittoihin usealla tasolla. Riskit ovat suurempia, juonen käänteet jyrkempiä ja ratkaisut mittavia.
Uusina henkilöinä mukana ovat Bane (Tom Hardy), Selina Kyle (Anne Hathaway), Miranda Tate (Marion Cotillard) sekä Gordonin apulainen John Blake (Joseph Gordon-Levitt). Elokuvan pääpahan titteliä kantava Bane on erinomainen löytö lepakkoarkistosta. Anne Hathawayn Selina Kyle on sensuelli ammattivaras (perustuu pohjimmiltaan kissanaiseen), kun taas Cotillardin näyttelemä Miranda jää kuin tyhjäksi tauluksi elokuvakokonaisuudessa. Joseph Gordon-Levittin näyttelemä nuori poliisi on elokuvan ehdottomia helmiä. Iäkkäämmät roolihenkilöt Oldman, Freeman sekä Cane tuottavat uskottavaa jälkeä. Erityisesti huomio kiinnittyi Michael Canen aistikkaaseen, paikoitellen äärimmäiseen herkkyyteen asti murtuvaan työskentelyyn.
Elokuvassa itse Batman on hyvin pienessä roolissa ja tarina pohjaakin ennen kaikkea Bruce Waynen kamppailuun itsensä kanssa sekä roolihenkilöiden yhteiskemiaan. Elokuva ei juuri korosta tiettyjä henkilöhahmoja erityisesti, vaan tarkastelee dynaamista sekasortoa vuoroin eritekijöiden näkökulmasta. Elokuva myös tuo lähes koko trilogian mitalla erilaisia henkilöitä esiin, sekä viittailee rohkeasti aiempiin elokuviin.
Koska elokuva loikkaa kahdeksa vuotta edellisten tapahtumien jälkeen, kuvaa elokuva sankarin ylösnousemusta vielä viimeisen kerran. Vaikka tunnelma on painostava ja synkkä, mukaan on mahdutettu entistä enemmän kevyttä huumoria, lähinnä käyttäen sitä harvinaisena tehokeinona.
Kuten Yön Ritarissa, on elokuvan alkuosa herkullisen sulavaa nostatusta räjähtävästi kasvavaa juonen kulkua myötäillen. Edeltäjästään kuitenkin positiivisesti poiketen, myös elokuvan loppuosa, etenkin lopetus, ovat yllättävyydessään ja härskissä nostalgisuudessaan upea päätös.
Vaikka kokonaisuus on komea, on rakenne silti pirstaleisempi kuin Yön Ritarissa. Elokuva itseasiassa myötäilee hyvin paljon myös Batman Beginsin tunnelmia, ja pohjaakin kyseisen elokuvan ajatusmaailmaan todella vahvasti.
Elokuva on odotetun tasoinen. Paikoittaisilta tyhjäkäynneiltä ei vältytä, mutta tilanteet kompensoidaan usein toinen toistaan hienommalla kohtauksella.