Yläpalkki
Yläpalkki
Tower Heist
 
Alkuperäiskielinen nimi: Tower Heist
Julkaisuvuosi: 2011
Tyylilajit: komedia, rikos, toiminta
Profiloitu arvosana:
vaatii kirjautumisen
Keskiarvo:
5.8 (13)
Keskihajonta:
1.4
ansi (5)
lisätty 29.01.2017
Tarina ja toteutus olivat ihan OK, mutta lajityyppinsä parhaimmistoon ne eivät kuuluneet. Suurin synti oli että elokuvan jännitteet nousivat hyvälle tasolle vasta melkoisen myöhäisessä vaiheessa. Tuttuja naamoja oli esillä ihan useampia.
Toukka (2)
lisätty 31.05.2017
Vanhoille veijarimaisille ryöstöelokuville syvään kumartava teos, josta ei jaloista lähtökohdista huolimatta voi kovin hyvää sanoa. Hahmoissa on potentiaalia, näyttelijät omalla mukavuusalueellaan ok ja muutama ihan hauska kommentti saatu mukaan, mutta muuten lähes kaikki on mokattu. Tuntuu kuin leffa olisi leikelty torsoksi, vain "olennainen" on jätetty tallelle. Näin suurella henkilömäärällä ja potentiaalisilla sivupoluilla elokuvalla on hirveä hopun tunne. Visuaalinen ulkoasu on kylmän sinistä, mikä luo steriiliä tunnetta. Leffa ei osaa irroitella, eikä pitää hauskaa, ei itsensä tai genren suhteen, mihin alun alkaen kai oli jonkinlaiset pyrkimykset. Ohjaaja Brett Ratnerin keskinkertaisuudesta on monta vitsiä heitetty, eikä tosiaan syyttä suotta. Tästä puuttuu se räväkkyys, jota oli mukana Ratnerin uran alkuvaiheen onnistumisissa Rahalla saa ja Rush Hour. Tästä puuttuu myös oikeastaan komedia ja toiminta, jotka auttaisivat asiaa. Onneton tekele, jonka mitäänsanomattomuus ja kunnianhimoittomuus oikeasti pääsi yllättämään.
Elokuvahaku
 
Lisäehtoja